Hiya!
Tässä dumppauksena vähän marraskuisia nukkekuvia ja satunnaisia ajatuksia ja nukkeilu-avautumisia c:
* * *
Aloitetaan Kiiran kuvilla! Nämä on otettu sateisena ja uskomattoman pimeänä marraskuisena päivänä, jolloin paistoi aurinko max 10 minuutin verran. No, sinä aikana roudasin kuvausjutut äidin parvekkeelle ja räpsin :'D Tarttin tähän luonnonvalon!
Pullip Noaluran asu on uusi ostos, ja siihen olen ihan häkellyttävän tyytyväinen. Tää ilahduttaa mua niin paljon! Saattaa olla jopa ihan lemppari stockini tällä hetkellä. Ihanan puhtaanvalkoinen ja täynnä irrotettavia osasia ja rimpsua. Tää on ihan ku mittatilaustyö mulle, rakastan ihan hirveästi!
Myös näiden kuvien estetiikka on jotain, joka menee tosi lähelle mun ytimiä!
Ja sitten niitä nukkekuulumisia!
Kuten mua Instagramissa seuraavat saattavat ehkä tietää, mulla oli tässä muutaia viikkoja yksi isompi harrastukseen liittyvä breakdown. Mulla kolahti ihan kerrasta kaikki mahdolliset asiat ja jouduin ihan tosissani tappelemaan itseni kanssa, että siitä sitten noustiin. Pitkään aikaan mulla ei ole ollut noin negatiivisia ajatuksia omasta nukkeilustani. Nyt, kun mun elämässä on tullut tässä loppuvuodesta paljon isompia asioita vastaan, tämä kaikki tuntuu tällä hetkellä (onneksi) varsin etäiseltä.
Mun piti käytännössä ihan kunnolla (itsekseni ja terapiassa) pohdiskella sitä, miten näen omat tuotokseni. Iso osa kriisistä koski oikeastaan kuvatarinaa, mutta olen onneksi saanut sitä koko vyyhtiä vähän purettua päässäni.
Jos joku näyttäis mulle näitä kuvia, mä sanoisin, että nää on otettu kesällä tai keväällä! Mutta ei, marraskuussahan ne...
Sain todella paljon ihania viestejä, kun puhuin asioista Instagramissa. En aio nyt täällä toistaa jo Instaan avaamaani, mutta pääpiirteissään: koin, että olen jollain tavalla "myöhässä". Nukkeilu on muuttanut paljon muotoaan ja monesti on tuntunut, että sen suosio on lähestulkoon romahtanut. (Siitä, miten eri tavoin nukkeilu on muuttunut ja miten se näkyy, saisi ihan oman postauksenkin...) Oon kokenut, että viimein, kun otan kuvia, joista aidosti nautin, yleisö on paljon kapeampi kuin se voisi olla, jos nukkeilu kukoistaisi samalla tavalla. Jotenkin surettaa edelleen huomata, että pelkästään se, että otan viimein itseäni ilahduttavia kuvia, ei aina riitä. Sen pitäisi riittää. Siksi olen tehnyt paljon ajatustyötä.
Tavallaan tämä harrastus on myös aina tuntunut omalla tavallaan kauhealta rämpimiseltä. Lapsena mun harrastusta hallitsi vanhempien määrittämät asiat (luonnollisesti). Tunsin silti aina olevani siinäkin suhteessa "muita jäljessä". Samalla tavalla tunsin aina myös omista kuvistani, ja on kamalaa tajuta, että oon myös itse sabotoinut omia onnistumisen kokemuksiani. Ihan itse olen aina ajatellut, että en pysty enkä kykene, en osaa kuten moni muu. Olen ajatuksissani asettanut muut jonnekin kauemmas, tietoisesti eri "tasolle" kuin itseni. Ei ole olemassa mitään tasoja.
Lisäksi tähän kaikkeen tosiaan vaikuttaa paljon myös sosiaalisen median eri alustojen luonteet ja se, miten nukkeilu on muuttunut. Onneksi olen saanut tähän paljon vertaistukea ja ajatuksia.
Lisäksi olen pohtinut paljon taas sitä, miten isossa roolissa nuket oikein ovatkaan mun elämässäni. Siitä lähtien, kun näistä nukeista kuulin, ne ovat olleet mulle ihan uskomattoman iso asia. Mä lueskelin tässä ykspäivä mun vanhaa Monster High -blogia (joka on piilotettu ajat sitten), ja huomasin siellä saman jutun, joka mulla on aina ollut Pullipienkin kanssa: jos saan päähäni haluta jonkun nuken, mä en voi lopettaa sen ajattelemista. Muistan, kuinka jo lapsena suurimmat grailit motivoi mua jaksamaan. Mä ajattelin niitä ihan jatkuvasti, ja revin niistä voimaa jaksaa kaikki vaikeimmat jutut elämässä.
Tämä toistuu mulla yhä edelleen, hyvässä ja pahassa. Moni varmaan muistaa esimerkiksi mun rakkaan Manan metsästämisen viimevuodelta. Mulla on ollut vuosien varrella paljon vastaavia tapauksia. Kiinnityn ajatukseen jostain nukesta ja se on tosi hallitsevana mulla sitten kokoajan. Manan kanssa se oli erityisen kamalaa, koska kyseessä oli kustomi, ja mä tiesin syvällä sisimmässäni etten kelpuuta mitään muuta yksilöä.
Tiiän itse asiassa aika varmasti, mistä tällanen ajattelu mulla johtuu, mutta se on joskus tosi raskasta :'D
Tässä on Iika, mun ensimmäinen Poison Girlin kustomi vuodelta 2014! Commission numero 207. Moniko muistaa hänet vielä? Hän uudistui <3
Mulle on nyt päässyt käymään tämä yhden tietyn kustominuken kanssa, enkä meinaa millään saada sitä mielestäni. Ajattelen sitä tosi paljon, oon ajatellut jo pitkään. Nyt ainakin atm näyttäis siltä, että tätä nukkea ei enää sellaisenaan taida olla olemassa DD: Oon näyttäny ny viikkoja tältä: 😢
Palailen aiheeseen mahdollisesti joskus, nyt oon vaan ollut harvinaisen ärsyyntynyt asiasta...
Lisäksi mulla on mun ei-toki-yhtään-kunnianhimoinen haave ja suunnitelma saada oma Popovyn nukke. Tää on yhä edelleen mulle ajatuksena jotain todella suurta. Mua pelottaa monesta syystä, onko tämä mahdollista toteuttaa ensivuonna. Näin opiskelijana rahatilanne on mikä on, mutta oon itselleni armollinen, koska tiedostan mun voimavarat. Mutta, mä ihan todella paljon haluan sen Popovyn. Nää nuket on olleet mulle todella pitkään jotain niin mahdottoman upeaa ja kaukaista, etten ole pystynyt ajattelemaan niiden hankkimista millään tapaa realistisena. Mutta kun mä kerran tän oven itselleni avasin, en saa sitä enää kiinni; nyt mun pää sitten pyörittelee näitä jatkuvasti. Katselen niiden kuviakin ihan jatkuvalla syötöllä.
Mua vaan pelottaa moni asia tässä (nimenomaan hankkimismahdollisuuksia ajatellen), mutta olen päättänyt pysyä toiveikkaana!
Aiheen vierestä, mutta Iika on nyt erinomaisen ihana tuolla peruukilla :( Mussukka
Also, oon tässä syksyllä kokeillut ompelua! Tuon ylemmän kuvan mekko on mun tekemä. Ylikuormitun ihan hirveän helposti, ja ompelu on aina kuulostanut mulle tosi mahdottomalta. Mun BJD:t kumminkin tartti vaatetta, joten siitä tämä lähti. (Kiitos Lillycatin Ellanan totaalisen mahdoton kehonmuoto :'D Olet niin kaunis mutta apua mitä vaatetta sulle voi pukea)
Oon joka tapauksessa ylpeä, koska hyvin monista syistä en uskonut ompeluun pystyväni! Ihan käsin oon väkertänyt enkä konetta tuu vuosiin hommaamaan, mutta oikein kiva on ollut harjoitella tätä c:
Gotta say, nää valot mun kotikaupungissa on JOTAIN 💛
Iltastakin kuvia <: Ai kun rakastankaan tätä miestä
Ja sitten taas hämäriä yhteiskuvia näistä kahdesta... (+ ajatuksia heistä)
Eli öh, tabushippi, olkaatten varoitetut (En kestä et kaiken tän ajan jälkeen VIHDOIN rupeen vaa tykittää näit tänne ::D Mullahan on siis noist tällasii kuvia vaikka kuinka)
Mulla on tosiaan ollut moraalikriisi näistä kahdesta koko vuoden. Iltaan ja Kajoon liittyy tosiaan mulla paljon henkilökohtaisia tasoja ja sen ohella ne ovat olleet mun tän vuoden tärkeimmät turvahahmot. (Ilta varsinkin) Siitä huolimatta, mitä ne mulle itselleni merkitsee, olen aina pyrkinyt vastuulliseen kirjoittamiseen. Ihan proosatarinoissanikin pyrin aina siihen, etten tulisi romantisoineeksi epäterveitä ihmissuhteita. Representaatiolla ja näkökulmilla on valtavasti merkitystä. Aina.
Oon honestly koko vuoden pohtinut kovasti sitä, voinko julkaista näistä mitään tällaista materiaalia tänne ilman, että se näyttää tosi pahalta. Näiden suhde kun on mitä on itse tarinassa. Mulla oli sama ongelma aikanaan esim. mun rakkaiden Wilhelmin ja Juliuksen kanssa, minkä vuoksi siinä itse tarinassa heidän tilanteensa jää auki.
Mutta toisaalta: fiktio on fiktiota. Fiktion maailmassa saa tapahtua asioita, eikä se kieli kirjoittajan omista moraaleista yhtään mitään. Ei ole mun tehtävä tarttua lukijaa kädestä ja opastaa, että hei tämä mitä tässä tapahtuu, on väärin.
Oon tästä todennäköisesti näin varpaillani vain siksi, että oon nähnyt elämässäni liikaa Tiktok- ja Tumblr-lynkkausta kyseenalaisista shipeistä ::D
Ja vielä mustavalkoiset versiot:
Spoilereita ensivuoden kuvatarinasta:
ANNELISE ON RAKAS ja vaimoni, that's it, kiitos kun kuuntelitte!
Lisää spoilereita hupsis :> En sano heistä vielä muuta kuin että he ovat lempiasiani koko Parantajan tarinassa
Ja ei ikin pitäis ottaa yhteiskuvia nukeista YKSIN, mulla ei riitä tassut tuohon!
Tästä eteenpäin throwbackeja loppukesään! Muokkailin näitä uudelleen tässä
Kiitos lukemisesta ja katsomisesta! <3
Aivan ihania kuvia! Rakastan varsinki noita vikoja Annelise kuvia, jossa neidillä on UPEE ASU <3 Valve kuva on myös tosi hieno. Valve on mun lemppari sun nukeista ja oot ommellu sille tosi hienon mekon
VastaaPoistaOi kiitos paljon kommentoinnista! <3 Valve on mun omiakin suosikeita, ihana kuulla et siitä pidetään! (Ja mekosta kans äää <3) Kiitti!!
Poista(tästä tulee jälleen pitkä kommentti, tsemppiä)
VastaaPoistaNoi kuvat Kiirasta on upeita. Tollanen kokovalkoinen punaisella kontrastilla on mun lempiestetiikkoja, ah nää on niin hyät <3 Luonnonvalo on aivan täydelinen tähän, nää kuvat oikein sillee hohtaa. En jotenkin ollut tajunnut tuon Noaluran asun täydellisyyttä, ah niin ihana ja yksityiskohtainen!! Pidän pidän pidän. (ja siis vielä etenkin toi hiusten asettelu, jotenkin ihanan "täynnä" koko kuvan pinta-ala)
Oon todella surullinen siitä, että nukkeilu on aiheuttanut sulle negatiivisia ajatuksia. Hyvä, että oot saanut vähän purettua sitä asiaa.
Mä samaistun tohon sun ajatukseen myöhässä olemisesta. Oon aloittanut nukkeilun joskus 2014, mutta ensimmäisen täysikokoisen pullip-nukkeni (Louna) oon hankkinut vasta 2020. (tää liittyi pitkälti rahaan, mulla ei vaan ollut varaa siihen aiemmin) Ennen sitä koin jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta, koska mulla oli "vain" little, jota kuvasin, ja sillon se näkyvyys esim instassa oli ihan erilaista kuin nyt kun on kaksi "isoa" pullippia. Ja siis liittyhän tää niihin ajatuksiin kuvatarinastakin mistä instan puolella puhuttiin. Vaikka nyt kyllä ihanasti pyörii useampi kuvatarina kerralla, harmittaa silti miten marginaalissa kuvatarinat on. (toisaalta oon kyllä pohtinut myös sitä, että jos olisin joskus muutama vuosi sitten tehnyt kuvatarinaa, siinä ei olisi sellaisia sävyjä joita siinä on nyt. tai että ihan hyvä, etten tehnyt kovin paljoa sitä "käsist purkautuu taikavoimia"-settiä)
Okei sit väliin se, että noi mernneitokuvat on i h a n i a! Niin ihmeellistä, että marraskuussa voi ottaa tällaisia kuvia! Tykkään tosta väripaletista, ihana semmonen fantasiaviba ja vastavärejä!! Niitä pitäis käyttää useammin nukkekuvissa.
Toivon, että pääset siihen, että sua itseäs ilahduttavat kuvat riittäisivät. Nukkeilun pitäis lähtökohtaisesti olla itseä varten, ei niitä tykkäyksiä tai seuraajamääriä.
Ja siis ah voisin puhua nukkejen tärkeydestä ikuisuuuden. Tietysti grailien metsästys voi tosiaan kostautua valtavaan pettymykseen, muistan jonkun sun postauksen jossa kerroit siitä kuinka syviin vesiin voit mennä jonkun nuken mennessä sivu suun. Hurjaa, mutta toisaalta todella ymmärrettävää. Toivon niin kovin, että joku Popovy muuttaa sulle vielä joskus, pidän sormia ristissä!! (mutta joo koeta tunnistaa myös omat voimavarat ja olla itsellesi armollinen)
Toi Valveen mekko on upea, mun suu loksahti auki kun kerroit ommelleesi sen käsin!! Vau! ja noi jouluvalot on sitä jotain, bokehia ah <3
En pysty olemaan hehkuttamatta tota Iltan tukkaa jälleen, se on niin ihana tollanen hahtuva, niin hyvää liikettä <3
Toi kuvausympäristö on loistava, just tollasta hyvää urbaania joka sopii nahkarotsiin ja aukinaiseen paitaan!
Ja sit nää Iltan ja Kajon kuvat. Uiks, niin hienoja! Näissä on sellanen syvä tunne. Toi yksittäinen kuva Kajosta on tosi kaunis. Siinä on jotain semmosta haavoittuvaisuutta ja sellasta varovaisuutta (ehkä epävarmuutta?) Kokomusta look sopii hälle upeasti, rakastan poolopaitoja. <3
(okei lol en saanut tätä kommenttia yhdessä osassa, koska se on liian pitkä t.blogger, tässä loput)
PoistaMusta on tosi hienoa, että avasit sun ajatuksia Iltasta ja Kajosta, arvostan! Turvahahmot on niin hyviä <3 Hmm ymmärrän sun ajatuksen vastuullisesta kirjoittamisesta ja romantisoinnista. (Oon ite miettinyt samaa kuvatarinani kohdalla ja jotain juttuja kirjoittanut uudelleen, koska en halua millään tavalla glorifioida niitä juttuja joita Kajon kautta sinne kirjoitan.) Mutta toisaalta representaatiojuttuja voi miettiä toiseenkin suuntaan. Tai siis on fakta, että epäterveitä ihmissuhteita on olemassa. Miksi fiktio ei vois kuvata niitä, kun se kuvaa niitä terveitäkin (nyt en tiedä onko yhtään korrekti sana)? Voin kyllä myöntää sen, että Metsän kuiskausta lukiessa Iltan ja Kajon suhde kyllä hätkähdytti. Mutta toisaalta mun arvostus sua kohtaan nousi, on valtavan rokeaa kuvata tollaisia asioita, etenkin kun niihin liittyy henkilökohtaisia sävyjä.
Ja jep, en oo yhtään ajattelut sun moraaleita sillä tavalla kun luen sun tekstejä. (sulla on muutenkin aina tosi tarkat sisältövaroitukset) Fiktio on todellakin fiktiota. Ei siis mitään hätää, turhaan huolehdit <3
Aaah nyt kiinnostaa toi Parantajan tarina entistä enemmän!! Ah vau pidän, Annelisen silmät sopii täydellisesti tonne taustaan <3 <3
Oliskohan tässä taas kaikki tällä kertaa? Kiitos ja anteeksi, tässä postauksessa oli paljon hyviä ajatuksia!!
Jestas okei ensinnäkin arvostan tätä ihan TOSI paljon, mitä ihmettä!! Ilostutat nyt kyllä niin kovaa että ei apua, huudan!
PoistaEnsinnäkin ihan mahdottoman iso kiitos taas kommentoinnista! En todellakaan ota sitä itsestäänselvyytenä ja arvostan sun sanoja aina tosi paljon :( <3
Tuo on kyllä niin totta, että eri nukeilla tuntuu saavan ihan erilaista huomiota. On jotenkin erittäin harmi, että sen tarvitsee mennä niin; ihan yhtä arvokkaita kuvauskohteitahan Littletkin ovat. Ja jep, kuvatarinoiden marginaaliasema harmittaa ihan uskomattoman paljon. On surullista huomata, että jokin itselle niin rakas ei välttämättä ole muille yhtä merkityksellistä. Onneks meitä kt-intoilijoita kuitenkin on olemassa, yksikin niistä innostunut on tarpeeksi pitämään motivaatiota yllä! <3 Ja siis oot kans tosi oikeassa tuossa, että muutamia vuosia sitten ei ehkä ois saanut toteutettua itseään ihan samalla tavalla, joten siksikin hyvä että näitä puuhailee nyt. (In memoriam of purkautuvat taikavoimat XDD Lemppari trope ah)
Jaja kiitos grail-tuesta myös, nuket todellakin on erittäin tärkeitä, hyvässä ja pahassa :( <3
Et uskokaan kui paljon lämmitti kuulla sun ajatuksia näistä mun veljeksistä, äää! Oon tosiaan ollut aika paineissa heidän kanssaan monesti. Musta fiktiossa on tärkeää tuoda monenlaisia tarinoita ilmi, onhan monessa kirjassakin päähenkilöinä moraalisesti erittäin arvelluttavia ihmisiä ja kyllähän monessa TV-sarjassakin kuvataan tabuaiheita. Lähinnä just sillä tulokulmalla on merkitystä. Mutta kiitos ihan hirveästi, tää huojensi mun oloa tosi paljon! :( <33
Kiitti viel ihan sikana äää <3
Ihana postaus jälleen<33 Sun juttuja on aika niin mukava lukea!
VastaaPoistaAlkuun heti erityishuomautus näille alun valkeille kuville, WAU, ihan mielettömiä!!! Rakastan rakastan rakastan tällasia estetiikkoja ja yksivärsempiä kuvia, joten nää osu tosi lähelle mun ydintä<3 Muutenkin tän postauksen kuvat oli kaikki tosi ilahduttavia! Iikaakin oli ihana nähdä taas, sen kuvat miellyttää myös erityisesti silmää :)
Sitten, arvostan hirveesti sitä miten avoimesti puhut kaikesta täällä. On super tärkeetä että antaa myös negatiivisen näkyä, se tuo aina vähän realismia katsojienkin käsitykseen <3 Samaistun kans kovasti tuohon moraalikriiseilyyn. Rakastan miten monimutkaisia ja vaikeita suhteita sä osaat rakentaa ja kuvata, kuvissa ja tekstissä. Sellaset suhteet on aina ollut mulle kaikista kiinnostavimpia ! Osaat kuitenkin taitavasti laittaa ne esille siten ettei niitä tuu romantisoitua, arvostan <3
Ja kauheesti tsemppiä Popovyn kanssa ja muutenkin!! Ne nuket on suunnilleen upeimpia luomuksia ikinä, ymmärrän hyvin sun mieltymyksen :'D
Aaa kiitoksia kovasti kommentoinnista!! <3 c: Tää piristi! Ihanaa, että etenkin nää alun kuvat iski, ne on eniten munkin estetiikkaa!
PoistaOn kans hirveen kiva kuulla, että nää vaikeammatkin aiheet puhuttelee. Joskus on tosi vaikeaa näiden vähän arvelluttavampien teemojen käsittelyn kanssa, joten tän kuuleminen merkkaa mulle hurjasti. <3 Muutenkin kaikki hahmo- ja kirjotuskehut on parhaita joten ääää ;_;
Ja ah kiitos!! Ne legit on DDD: Tuskissa olen mutta I will make it!! Kiitos paljon viel kommentoinnista <3
Hienoja kuvia ja ihania asuja! Mäkin olen ollut huomaavinani, että nukkeblogeja on nykyään vaikea löytää, tosin kuin ennen. Ja monet niistäkin, mitä löytyy on lopettanu joskus vuonna 2016 xD
VastaaPoistaKiitos hurjan paljon! <3 Joo, tämä ongelma tuntuu olevan yleinen nykyään. Blogikulttuuri kuoli vuosiksi, mutta onneksi sitä on nyt vähän saatu elävöitettyä tässä viimeisen vuoden aikana! Moni blogi on tosiaan kyllä postannut kauhean kauan sitten viimeksi x)
Poista