Story: Soitto kotiin~

"Joskus täytyy tehdä myös epämiellyttäviä asioita. Ne täytyy kohdata - jos niin ei tee, ne voivat tuntua yhä epämukavimmilta."

Story : Soitto kotiin ~

Tsukiko ottaa sen käteensä ja puristaa tiukasti. "Minä pystyn tähän. Minä pystyn tähän." hän hokee mielessään ja painaa vihreää luuria. Puhelin piippaa. Hän toivoo salaa, ettei kukaan vastaisi. Sitten puhelimesta kuului ääni, jota Tsukiko ei ollut kuullut pitkään aikaan. Hän empi hieman, mutta sanoi: "H-hei, äiti... Tsukiko tässä. Tahtoisin puhua Temarin kanssa. Käykö se ?" Kesti yli kymmenen sekuntia, että vastaus kuului. "Ai, sinä... no etpä olekaan soitellut." Sitä Tsukiko ei halunnut kuulla. Hän tahtoi puhua Temarin kanssa, nyt heti. Hän vihasi äitiään yli kaiken.

"Kuule äiti, minulla on ollut kiireitä. Tahdon puhua Temarin kanssa, nyt. Voisitko ystävällisesti antaa luurin hänelle?" Tsukiko yritti. Hänen äitinsä takelteli: "Öö... siskollasi on puhekielto. Soitellut liikaa kavereilleen." Valhe. Tsukiko tiesi, ettei Temarilla ollut kavereita, ellei hän yhtäkkiä ollut saanut niitä, mikä ei ollut todennäköistä. Puhekielto oli hyvin mahdollinen, äiti nyt keksii vaikka mitä, mutta ei Tsukikolle valehdella tarvitse.

"Äiti hei, ei tarvitse valehdella. Tiedän kyllä, ette halua minun puhuvan siskolle. Mutta minulla on asiaa hänelle. Anna nyt lupa, edes tämän kerran." Vallitsi pitkä hiljaisuus. Normaali ihminen olisi sulkenut puhelun, mutta Tsukiko tiesi, ettei yhteydessä ollut vikaa. Äiti ei halunnut kertoa jotain asiaa, se oli selvää. Ja kun äiti sitten vastasi, Tsukikon sydän oli murtua: "Tsukiko... minä kerron, hyvä on. Tämä saattaa olla liikaa sinulle, mutta en enää valehtele. Temari on kuollut. Hän teki itsemurhan. Hukuttautui. Ohikulkija löysi hänet. Pelkäämpä, että ... hän ei enää kestänyt 'huonoja kotiolojaan', niinkuin te sisarukset aina sanotte. Mutta älä huoli, onhan sinulla Ami. Ja Kaito ! Ota yhteyttä heihin. Ami ei vielä edes tiedä. Kerro hänelle, hän ilahtuu varmasti, kun olet rehellinen ja otat yhteyttä."

Tsukiko haukkoi henkeään. Hänestä tuntui, että joku raastoi hänen sisuskalujaan. Ne paloivat. Hänen rakas siskonsa - kuollut ! Itsemurha. Ja kaikki äidin syytä. "Miksei, miksei kukaan auttanut? Miksi äiti antoi sen tapahtua? Hän on niinkuin mitään ei olisi sattunut... En kestä... Ei Temaria. Ei ihanaa elämäniloista ja sietokykyistä 9-vuotiasta. NIIN NUORI... Luulin, että Ami-sisko olisi kuollut. Tai Kaito. Mutta ... ei Temaria..." Tsukiko ajatteli. Äiti yritti huhuilla Tsukikoa, mutta hän vain itki. Pian hän katkaisi puhelun, ja kuului vaan puhelimen piippausta. "Minä en enää koskaan ... siis en enää koskaan... suostu kuuntelemaan tuota ääntä..." tsukiko kuiskasi hiljaa kyynelten läpi. Suru täytti Tsukikon kehon, ja hänestä tuntui, että koko maailma hymyili - kaikki, paitsi Tsukiko...

--- END ---

Joo. Tällanen juonnenkäänne (---; ite en ollut suunnitellut mtn tällasta, mut kesken tarinan vaan ajattelin et "hei, temarihan vois kuolla!1" etc... :D ~ olipa taas järkevä idea. mutta tällä kertaa näin~ temarin nuketan vielä joskus, sit sen haamu kummittelee tsukille oujee :D ~

xoxo : miku - chan

♥