sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kevättunnelmia ja nukkeparit


 
Tervehdys! Olen lähiaikoina kuvaillut lähinnä kaikkea satunnaista (ja nauttinut ihanista keleistä). Aloitetaan muutamalla kesäisellä otoksella Iikasta. Iika pääsi kameran eteen lähinnä siksi, että sain hänen tarinansa vihdoin kirjoitettua loppuun. (Nälästä tuli 77-liuskainen ja 29-lukuinen tarina... :'D Ja jatko-osankin tuo tarvitsisi vielä.)
 


 

 
 
Kuvasin myös kaikkia tämän talon nukkepareja lähiaikoina sisällä. Rakastan hahmojeni parittamista, joten meiltä löytyy enemmän ja vähemmän pariskuntia... (Tai muuten vaan suhdesotkuja)
 


 



 
Haigha ja Sade
 
Nämä kaksi ovat päätyneet yhteen vain yhteisen traumanaiheuttajan kautta, kuten (puoliksi kuopattua) kuvatarinaa lukeneet tietävätkin. En osaa enää sanoa, kumpi varsinaisesti kannattelee toista. Saden identiteetti on hukassa, eikä Haigha kykene pitämään elämäänsä kasassa sen jälkeen, mitä koki Edrielin vuoksi. Kaipa kumpikin vain tyytyivät toistensa seuraan, ja näin kävi. Jaksavat antaa toisilleen juuri sopivasti aikaa - Haigha kun on kenties epäsosiaalisimpia hahmojani, ja Sade on muuten vain lukkoinen nuorimies.

 
Shirei ja Lucifer
 
Näillä pientä tukholman syndroomaa havaittavissa? Olen julkaissut näistä kokonaisen kuvatarinan aikanaan, joten mitään tuskin tarvitsee avata sen kummemmin. Shirein kiintymys Luciferiin sen kuin vain kasvaa, eikä Luciferilla taida olla asiasta pahaa sanottavaa. Saipahan haluamansa.

 
Hinata ja Mona
 
Ikävää sanoa näin, mutta näistä kahdesta tuli aikanaan ikään kuin ylijäämäpari. Hinata ei koskaan varsinaisesti saanut tyydytystä kenestäkään, ja kuvitteli pitkään jäävänsä yksin. Kokeili aikanaan vaikka kuinka monen ihmisen kanssa, kunnes älysi pitävänsä parhaasta ystävästään Tsukikosta... Hinatalta meni varsin kauan päästä tapahtumista yli.
 
 Ja jos kukaan muistaa Monan taustoista mitään, eipä hänkään kovin suuresti rakkautta saanut osakseen. Hinata taisi olla ensimmäinen ihminen, joka näki Monassa jotain muuta kuin hänen tekonsa. Nykyäänhän Hinata on järjettömän mustasukkainen Monasta. Näistä kahdesta pitäisi joskus kirjoittaa yksi lyhyt tarinanpätkä.

 
Kanga ja Callistra
 
Nämä kaksi ovat kenties lempihahmoni kirjoittaa. En ole varmaan koskaan saanut niin paljon irti hahmoistani kuin silloin, kun kirjoitin Parantajan tarinaa. Näiden kahden kemiat menevät yhteen lähes täydellisesti. Jos pitäisi määritellä sielunkumppanuus, todennäköisesti luetuttaisin ihmisille näistä kirjoittamiani tekstejä.
 
(...Tosin Callistrahan on järjettömyyksiin asti mustasukkainen Kangasta. Se saattaa herätä yöllä ajatukseen, ettei Kanga ole enää paikalla. Toisaalta ymmärrän Callistran pelon täysin, sillä Kangahan on kenties oikukkain koskaan luomani hahmo. Ei sitä varsinaisesti voi omistaa, vaikka se palaakin aina Callistran luo.)
 
 
Tsukiko ja Grell
 
Talon ensimmäinen pariskunta! Nämä ovat jo niin itsestäänselvyys, ettei tässä tarvitse selostaa sen kummemmin.

 
Granaté ja Absynthe
 
... itseasiassa nämä eivät ole edes varsinainen pari. Kumpikin käytti toista omiin tarkoituksiinsa, ja suhde päättyi toisen kuolemaan.
 
Mutta moiset seikat eivät toki estä minua kuvaamasta nukkeversioita heistä yhdessä.

 
Avalon ja Lilia
 
Oivoi, nämä kaksi eivät taida koskaan päästä parisuhdevaiheeseen. Tuntevat hyvin voimakkaasti toisiaan kohtaan, mutta eivät osaa erotella, onko kyseessä romanttinen vai platoninen kiinnostus. Avalon on todennäköisesti aina välittänyt Liliasta erittäin paljon, eikä hyväuskoinen Lilia ole ikinä osannut ajatella, että kyseessä voisi olla muutakin kuin ystävyyttä.
Aika näyttää, teenkö näille kahdelle julmasti vai teenkö heistä parin. Olen pitänyt näitä vaakalaudalla varmaan kolmisen vuotta... :'D
 
- - -
 
 
 


2 kommenttia: