keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Ulkonäkökriisejä




Moikka!

Pari viikkoa sitten olleesta Tampere Kuplii -tapahtumasta mukaani tarttui peruukki. Ostin sen vain, koska olen hulluna punaisiin hiuksiin ja "minulla on kuitenkin aina joku, joka kaipaa uudistusta". Integra (Pullip Souseiseki 2007) on aina tuntunut jotenkin irralliselta, aivan kuin tyttö ei olisi nukkeni lainkaan.

Souseiseki on ensimmäinen koskaan näkemäni Pullip-nukke, joten Integralla on paljon tunnearvoa. Valitettavasti tyttö ei ole kuitenkaan oikein koskaan tuntunut kauniilta tai kiinnostavalta. Osittain syy saattaa olla siinä, että ostin nuken käytettynä ei ole se ole alusta alkaenkaan ollut erityisen hyväkuntoinen. ^^' En myöskään koskaan ostanut sille omia kamojaan vaan heittelin ensimmäiset edes jotenkin sopivat päälle.

Nyt olen kuitenkin ottanut tavoitteeksi tehdä tytöstä itselleni kiinnostavan! Tämä look tuskin tulee pysymään, mutta tähän suuntaan olen menossa. Jos jollakulla on kultaisia silmiä myynnissä, minulle saa kernaasti ilmoittaa. Sellaisia olisin etsimässä Integralle. Toistaiseksi saa kuitenkin mennä stockeillaan.

Tässä kuitenkin muutama kuva Integrasta nauttimassa keväästä! Oletteko te jo ehtineet nauttia lämmenneestä ilmasta?

* * *












2 kommenttia:

  1. Onpas suloinen tuo asu!
    Ja oon nauttinut auringosta kyllä paljonkin, lämmöstä ja lisääntyvästä valosta tulee niin hyvä mieli.
    Ihanaa kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, yritinkin panostaa siihen!

      Valoisuus ja lämmin ilma ovat parantaneet oloa täälläkin päin. Hyvää kevättä myös sinne! <3

      Poista