Rikkinäiset jumalat: luku 5

Heimoi!

Oon rutinoitunut mukavasti kuvatarinan tekemiseen, nyt tämä alkaa tulla jo ihan luonnostaan ^^ Uusimmat luvut nojuvat käsikirjoitettuna ja toteutusta vailla tuolla, feels good. Tämän luvun jälkeinen luku on itse asiassa myös kuvattuna! *active noises*

Tässä osassa esitellään taas uusi hahmo! 8) Eräistä kommenteista päätellen tätä tytyä onkin jo kovasti haluttu nähdä 👀 Here she comes!

Edellinen osa löytyy täältä ja kuvatarinan hahmoilla toteutettu kysymyspostaus täältä!

* * *

Rikkinäiset jumalat: luku 5

Siipirikko

Eden. Minun rakkain ystäväni. Hauraampi kuin kukaan muu. Kirkkaampi.

Efraim oli aina tarkka siitä, ettei Eden ollut liian kauan ulkona. Hän oli herkkä ja tärkein meistä kaikista. Ylin jumala. Kirkkain tähti. Minun rakas ystäväni.

Joskus Eden katosi pitkiksi ajoiksi. Kyselimme hänestä Efraimilta, muttahän ei ikinä vastannut kysymyksiimme. Juoksentelimme pihalla ilman häntä useita päiviä. Irina ja Aurora eivät olleet lainkaan huolissaan. Minua kalvasi aina tunne siitä, että joskus hän ei tulisi enää takaisin.

Mutta aina hän tuli. Istuin meidän kivellämme odottamassa häntä, ja hän saapui. Hän ei koskaan kertonut, missä oli ollut, mutta ei se minua haitannut. Kunhan hän oli siinä.

Hän tuli aina. Paitsi silloin kerran.

Enkä minä nähnyt sen jälkeen häntä enää koskaan.

* * *

Agathe: Irina? Irina! Voi tähtien nimissä, Irina, sinä et voi jättää meitä tänne! Älä jätä meitä tänne! *alkaa huutaa* Minne hän meni?!

Aurora: Agathe, sinun täytyy rauhoittua! Irina vain leikkii meidän kanssamme. Uskon, että Eden on kunnossa. Aivan varmasti on. Irina ei ole mikään kiduttaja.

Agathe: *itkien* Hän huusi! Jos ne huudot todella olivat lähtöisin hänestä, kuinka minä voin elää itseni kanssa? Minun täytyy päästä pois! Irina! Irina, et voi tehdä näin!

*askelia*

Agathe: Irina? Irina!! Vastaa minulle!

?: Minä en ole Irina.

Eden: Hei, Agathe, Aurora.

Aurora: Eden... Uskomatonta.

Agathe: *silmät suurenevat* Eden. *hengähtää* Eden, se todella olet sinä!

Eden: *sivelee Agathen poskea* Minä olen tässä. Olen vihdoin tässä…

Agathe: Voi, minä… *nyyhkäisee* Minä olen kantanut niin suurta huolta.

Agathe: *siristää silmiään* Mitä he ovat tehneet sinulle? Sinun silmäsi...

Aurora: Ei kai Irina ole…?

Eden: *pudistaa päätään* Ei, Irina ei ole tehnyt minulle mitään.

Aurora: Mitä täällä oikein tapahtuu? Me kuulimme, kuinka sinä huusit.

Eden: *hymyilee surumielisesti* Se ei ole mitään uutta. Älkää te huolehtiko siitä.

Agathe: Onneksi sinä olet nyt siinä. Voi, rakas ystäväni...

Aurora: Mutta kuinka sinä tosiaan olet siinä?

Eden: *huokaus* Irina ei ole tainnut kertoa teille mitään.

Aurora: Ei tosiaan. Pidetäänkö sinua vankina kuten meitäkin? Oletko ollut täällä kaikki nämä kahdeksan vuotta?

Eden: *pudistaa päätään* En minä ole vanki. En… tavallaan.

Agathe: Satuttavatko he sinua? Tekeekö Irina miehineen sinulle… jotakin?

Eden: Eivät mitään sellaista, mihin minä en olisi jo tottunut.

Agathe: Mutta... mitä tämä kaikki sitten on?

Aurora: Eivät nuo siteet sinulla varmasti täysin syyttä ole. En tiedä, mikä tämä paikka on ja kuinka Irina on päätynyt tekemään jotakin tällaista, mutta emme voi antaa sinun kärsiä suotta!

Eden: *hymähdys* En minä kärsi. Kuten sanoin, tämä kaikki on tuttua. Sitä paitsi… Etkö sinä rakasta Irinaa? Olet aina rakastanut. Miksi sinä olet valmis kääntymään häntä vastaan?

Agathe: *vaihtaa Auroran kanssa katseita* Hän on edelleen niin hauras. Mitä hänelle on tehty kaikki nämä vuodet? Mikä saa hänet puhumaan noin?

Aurora: Minä… *pudistaa päätään* Minä kuvittelin, että Irina oli kunnossa. Olin ottanut siitä selvää. Ajattelin, että hänkin olisi jättänyt ajat laitoksessa taakseen. Jos Irina tekee jotakin tällaista – jos hän satuttaa sinua ja vangitsee meidät noin vain – minä en voi katsoa sitä sormieni välistä. Oli hän minulle kuinka rakas tahansa, en hyväksy häneltä tällaista.

Eden: Mutta... eikö rakkauden kuulu olla sokea?

Agathe: Voi, Eden, rakas... Mikä sinulla on? *rykäisee kurkkuaan* Tuota noin, Eden.

Eden: Niin?

Agathe: Tiedätkö sinä, mistä tässä on kyse? Meistä kukaan ei ole enää laitoksessa, mutta silti Irina tekee mitä kummallisimpia asioita. Miksi hän tekee näin? Ja miksi sinä olet täällä? Kuinka sinä pääsit pois laitoksesta?

Eden: *naurahtaa* Mutta Agathe, sinä olet ymmärtänyt aivan väärin! *vetää siteen silmilleen* En minä ole päässyt sieltä pois. Minä asun siellä edelleen.

* * *