torstai 22. lokakuuta 2020

Hartsia taloon

 Heipsun!

Nyt olisi luvassa sellainen saapumispostaus, jota en ikinä kuvitellut postaavani! Minulle tuli tässä (6.10.) ihka ensimmäinen BJD. ♥ Äää! nyt vähän backstorya: minä en ikinä koskaan kuvitellut hankkivani BJD:tä, vaikka olen ihastellut niitä ihan yhtä kauan kuin olen nukkeharrastuksen parissa pyörinyt. Mulla oli todella pitkään sellainen mielikuva, että hartsinukkeja pitäisi esim. stringata tasoa joka kuukausi. Tähän saattoi toki vaikuttaa se, että ensimmäistä kertaa kuulin näistä nukeista suunnilleen kymmenenvuotiaana ja silloinhan kaikki tällainen kuulosti ydinfysiikalta. No, eihän se ihan niin mennyt.

Tuolloin aikanaan olisin kovasti halunnut kaksi tiettyä BJD:tä. Toinen oli Lutsin Kid Delf Lemon, toinen Dollzonen Megi. No, jälkimmäinen käveli vastaan FB-kirppiksellä, enkä yksinkertaisesti kyennyt sanomaan ei, vaikka minun ei koskaan pitänyt BJD:tä hommata.


Jännitti niin paljon!!


No siinä on <3<3


Kaikki kamat nätisti erikseen pakattuna. Olen niin onnellinen! Tämähän on jo ikivanha malli, ja ajatella, että se käveli minua vastaan vieläpä kaikkine kamoineen. Olin alun perin tosi rakastunut nimenomaan nuken default lookkiin.


Silloin kymmenen vuotta sitten kaikkialla oli just tällaisia kuvia. Hiton iso boksi ja nuo surrealistisilta näyttävät tyynyt. Apua. Tällä kertaa ihan tosissani pitelin sellaista boksia <3


Pötkäke!! Siellä poika. Teki mieli vaan kiljua


Juu ei tuntunut todelliselta, ei. Lapseni


Ja vaatetta päälle! 

Siinä hän nyt on, unelmapoju ihan juuri sellaisena kuin aikanaan toivoin. Voi jestas, tervetuloa pienokainen, tervetuloa 💛 Meillä on ollut oikein mukavaa yhdessä tämän lapsukaisen kanssa. Koska hän ei näytä yhtään miltään olemassaolevalta hahmoltani, aion kehitellä kokonaan uuden. Tämä Mad Hatter -vibainen ulkomuoto motivoi tekemään yhden kauan haaveissa olleen projektin: Alice in Wonderland -inspiroituneen tarinan.

Ja tosiaan, hartsivauvan nimi on Klaus!


Nassu <3


Noniin ja sitten lempiasiani kaikissa hartsinukeissa: nenä




Niin se nenä tosiaan DD:: <3




Kokeilimme toisenlaista peruukkia. Tässä olisi kyllä potentiaalia jollekin shootille, tykkään tuosta takkupääfiiliksestä.

Sitten jokin shootin tapainen! Räpsittiin Klausin kanssa auringonvalossa, kun kerrankin paistoi. Samalla itse treenasin tuolla kropalla posettamista. I'm still learning.























Pikkunen!! <3





Kädet on toinen lempiasiani hartsisissa <3


Nenä ;-;




Näin meillä täällä! 💛 Tervetuloa kotiin, pikkumies!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti