Beth

 

Hey!

Hahmopostausta jälleen 🖤 Tällä kertaa vuorossa mun rakas Beth. Tästä hahmosta puhuminen pelottaa tosi paljon, oon ihan kauhuissani julkaisemassa tätä postausta! Osittain, koska Bethin menneisyyden jutut on tosi vaikeita ja harva tykkää lukea tällasista aiheista. Mutta enimmäkseen siksi, että tässä hahmossa on myös paljon (ei tosin ONNEKSI hänen menneisyyteensä liittyen) henkilökohtaista kosketuspintaa. Tää on hurjaa, mutta let's go! Tää pelottaa mua jopa enemmän kuin Wilhelmin postaus aikanaan...

Tän hahmon taustoissa esiintyy tabuaiheita, katsothan sisältövaroitukset <3

SV: lapsiin kohdistuva s*ksuaalinen väkivalta, hyväksikäyttö, traumat

+ puhun tosi henkilökohtaisista ja epämukavista kokemuksistani tässä! Ei noihin ylempiin liittyen mutta silti. Raskas postaus varmasti

_____

Tarinasta

Beth on tarinastani Sinelmä (2021). Tarina on yksi rakkaimmista mulle koskaan!

Sinelmässä on lyhykäisyydessään kyse seksuaalisesta traumasta toipumisesta, mutta tarinan genre on tosiaan fantasia. Nämä kaikki hahmot elävät maan alla yhteisössä, joka uskoo valon synnyttäneen kaiken, mitä on olemassa. Valo on lähtöisin valokivestä, eli esimerkiksi kuuta ja aurinkoa ei ole olemassa, ne ovat kansalle pelkkä myytti. Tilanne on kuitenkin se, että satoja vuosia sitten tämä elämänlähde, valokivi, meni rikki, ja sen mukana koko noiden maailma sortui maan alle. Eli valon kansa on elänyt vuosisatoja pimeydessä.

Tässä tarinassa tärkeä konsepti on "valonkantaja". Valonkantajilla on syntymästään voimakas yhteys tähän valoon, josta tässä tarinassa paljon puhutaan. Valoa on kaikkialla, ja tuon yhteyden avulla pystyy esim. siirtämään asioita ja näkemään näkyjä ja muuta mukavaa. Mutta basically: valonkantajia koulutetaan, jotta tämä kansa joskus pääsisi niiden avulla tuolta maan alta pois. Se on niiden päätavoite. Koko kansa on siis tosi keskittynyt tähän valonkantajien koulutusjärjestelmään. Beth on mestari, eli kaikkein tärkein opettaja tässä koulusysteemissä.

Spoiler: tarinan lopussa ne pääsee sieltä maan alta pois ja pääsee rakentamaan elämäänsä ihan oikeaan maailmaan! Eli nykyisellään kun tätä hahmoa pohdin, pohdin nimenomaan sitä heidän "oikeaa" maailmaansa c: Luolissa emme enää ole!

Tarinan estetiikkakollaasi:

Bethin omista taustoista

Hän oli aikanaan suurmestarin (nimeltään Ingvar) suosikkioppilas, kaikkein taitavin tuossa heidän valojutussaan. Ingvar iski siihen silmänsä kun se oli alle kymmenenvuotias ja siitä lähtien Beth on elänyt sen miehen armosta. Bethin kokema hyväksikäyttö on ollut aika hurjaa; Ingvar teki siitä erityisen ja sano rakastavansa sitä aina. Se kohteli sitä kuin se ois pyhä. Ja Beth oli tosiaan lapsi, kun kaikki alkoi. Beth eli aikuiseksi asti täysin miehen armoilla, sillä ei edes ollut muita aikuisia elämässään ja se oli hyväksikäyttäjäänsä niin sietämättömän rakastunut, ettei se nähnyt elämässä mitään muuta. 

Hyväksikäyttö perinteisessä muodossaan lakkasi Bethin kasvettua aikuiseksi, mutta Ingvar käytti silti Bethiä yhä kanavanaan saada haluamansa. Se manipuloi sitä pahasti. Se esimerkiksi antoi sille just sen verran hellyyttä et se sai sen tekemään mitä se halus. Mutta se ei IKINÄ antanut sille sitä mitä Beth halus kipeimmin; se ei enää suostunut fyysiseen suhteeseen. Bethistä itsestään tuli aikuisena opettaja, ja voitte vaan kuvitella että pistikö Ingvar sen kiikuttaan sille niitä alaikäsiä :') Anteeks hyi,, Beth itse on ollut täysin riippuvainen Ingvarista käytännössä koko ikänsä. Se on niin vakavasti traumatisoitunut, ettei sillä oo mitään käryä esimerkiksi omasta persoonallisuudestaan tai edes ulkonäöstään. Se pystyy opettajana pitämään pakan kansassa, mutta yksin ollessaan se saa kohtauksia tai sit vaan tuijottaa luolan seiniä ajattelematta oikeastaan mitään.

Tässä Ingvar :/ Ja varsin symbolinen asetelma

Aidosti vihaan sitä et eka kuvaidea Bethistä koskaan ei suinkaan ollu joku kiva yhteiskuva Ranin kanssa vaan. Fucking. This

Siel Beth itkemässä :( Ei tarvinne selitellä

Käytännössä katsoen Beth on siis tarinan aikaan ihan täysin Ingvarin otteessa. Bethin ekat selkeät ja omat ajatukset alkoivat muodostua, kun hän ymmärsi olevansa rakastumassa oppilaaseensa, Raniin. (Rani murusestakin puhumme vielä kunnolla myöhemmin omassa postauksessaan <3) Rani alkoi edustaa kaikkea hyvää ja turvallista Bethille, mutta samaan aikaan Beth pelkäsi ihan kamalasti olevansa samanlainen kuin Ingvar. Beth otti tietoista etäisyyttä oppilaaseensa ja halus kaikin puolin pelkkää hyvää pojalle. Rani oli itse kumminkin haaveillut opettajastaan vuosia, joten tilanne eskaloitui Ranin aloitteesta.

Beth yritti kovasti tapella vastaan ja toimia tunteittensa vastaisesti, jotta Ranille ei koituisi ongelmia, mutta Rani oli SINNIKÄS

Niin ja tarinan lopussa Bethin abuser viimein kuolee!! Eli Ingvaria ei ole enää! Voitto meille kaikille, honestly fuck him

Beth on yksi niistä hahmoista, joita mietin säännöllisesti, eli hänen elämässään tapahtuu kokoajan jotain vielä näin tarinan loputtuakin, heh. Uusin update on se, että hän ja Rani ovat menossa naimisiin c: <33 Se on iso juttu Bethille, jolle aikuinen mies kuiski koko sen lapsuuden et he rakastaa toisiaan ja menee naimisiin. Vihdoin naimisiinmeno merkkaa Bethille jotain muutakin. Beth itse kosi!!!!

Bethin traumatisoitunut pää ei kans millään meinais hellittää otettaan Ingvarista... Se mies oli sen koko elämä ja vielä Ingvarin kuoltuakin sillä on iso ote Bethistä. Beth ei esimerkiksi suostu luopumaan siitä ajatuksesta, että hän ja Ingvar oli rakastuneita. Se ymmärtää tulleensa hyväksikäytetyks, mutta kuten moni uhri, hän suojelee viimeseen asti hyväksikäyttäjäänsä. 

Mutta joo, paranemisprosessi kulkee läpi elämän. Sentään Beth ei oo enää joka päivä sillee "jee Ingvar oli paras olento maailmassa <33"

Jotain satunnaisia faktoja Bethistä:

- Yleisesti ottaen erittäin jäykkä kehonkieli ja tosi paljon säpsähtelyä ja nykimisiä, saattaa hengata jossain "vaikean" näköisessä asennossa pitkiäkin aikoja

- Aistiherkkä

- Traumasyistä dissosioi melkeinpä kokoajan, ja tähän lisättynä se et hälle on luonnostaan joskus vaikee ymmärtää ja tuottaa puhetta nii se tosi monesti vaan tuijottaa ja yrittää löytää tien ulos tilanteesta. Rani onneks auttaa aina jos Beth jäätyy kokonaan

- Oli vielä tarinan aikaan tosi dysmorfinen, traumakohtauksien aikana ei legit muistanut, ettei ollut enää lapsi... Näistä hän on kehittynyt onneksi

- Stimmailee hitosti rauhotellakseen itseään. Tunne kuin tunne, se pitää purkaa

- Elää aika paljon päänsä sisällä, siihen voi joskus olla hankala saada kontaktia

- Ei enää suoranaisesti pelkää ihmisiä, mutta ei oikein ole mukavastikaan heidän seurassaan

- Perusluonteeltaan erittäin lempeä ja luonnostaan tosi ujo

- On monesti disconnected jos ei koko kehostaan niin tasoa jostain raajastaan. Saattaa jopa itse laskea leikkiä tästä koska se on niin absurdia välillä. Sit se kyhjöttää tuijottamassa kättään ja nauraa kun ei saa siihen yhteyttä, apua :D  "Kiva käsi tuossa mutta ei se kyllä minun ole ::D Rani voitko nostaa ton kahvikupin lattialta mä tiedä miten liikuttaa mun raajoja"

- Reagoi tosi rajusti asioihin ja tuntee kropassaan joka ikisen energianmuutoksen joka tapahtuu tilassa

- Pahimpaan trauma-aikaan se ei tosiaan tienny yhtään miltä sen keho näyttää, sille oltas voitu sanoo et sil on tasoo rinnat ja se ois ollu sillee okei selvä

(Tohon vikaan liittyen: Rani jossain kohtaa kuvaili sille miltä se näyttää ja Bethin eka kommentti oli aidon kauhistuneena tasoa "tuohan kuulostaa kamalalta, onks sulla huono maku????")

- Beth on aina ajatellut, että maailma on tosi kaunis. Porukka on kohdellut sitä TOSI paskasti, mutta hän ei oo koskaan ajatellut pahaa maailmasta tai muista olennoista. Sen varhaisin muisto on rakkaus maailmaa kohtaan, ja se on aina pitänyt siitä kiinni.

- Legit vaan ihan uskomattoman herkkä, ei tarvii paljookaan saada Bethin systeemit ihan sekasin :'(

- Beth on sairaseläkkeellä ja saa olla rauhassa ja toipua for the rest of his life 🤍

- MAAILMAN SÖPÖIN INNOSTUJA siis hän heiluu ja hihkuu ympäriinsä, se ei meinaa pysyä nahoissaan!! <3<3 (Eikä pysykään, kaikki tunteet läikkyy yli <3) Tää puoli tulee eniten esiin Ranin seurassa, koska Ranin kanssa hän on turvassa ja saa laskee muurinsa alas

Ja sitten välillä kivempiin asioihin eli Bethin ja Ranin suhteeseen <3

- Rani oli tosiaan se joka mursi jään, Beth ei olisi ikinä koskenut oppilaaseensa

- ^ ja Rani joutui sitten TODELLA pitkään vannottamaan ettei Beth ole "vietellyt" tai "pilannut" häntä, vaan hän ihan omana itsenään otti vastuun tästä suhteesta ja tunteistaan

- Rani on aivan IHANA ja rakastan sitä hirveästi!! Mun aurinkopoika! Siinä on paljon samaa kuin mun muissa tällasissa "vastapareissa" mun lempihahmoille... (vrt. esim Julius)

- Ranista tulee Bethille isoin turva ja tuki elämässä <3 Beth tarvii apua ja tukea ja sille on kans niin monesta syystä tosi vaikea luottaa muihin ja löytää turvaa :( Se on tän takia erittäin kiinnittynyt Raniin

Bethy monesti jää vaan hinkkaan jotain kohtaa Ranista rauhottaakseen itseään :'c <3

- Nää kaksi ovat erittäin fyysisiä <3 Bethin traumat vaikuttaa suhteeseen todella paljon, ja niillä on erilaisia ihan heidän kahden välisiä keinoja menetellä asioiden kanssa. Rani esim. monesti kysyy consenttia siten, että Beth saa suukottaa hänen sormiaan vastatakseen "kyllä". (Tämä siis siltä varalta, että he goes nonverbal)

- Rani rakastaa kammata Bethin tukkaa (tää on mun lempifaktoja heistä)

- Beth haluaisi kokoajan halailla Rania... Siihen koskeminen ja sen lähellä oleminen on sille maailman turvallisin juttu <3

- Näillä kahdella on isompi ystäväporukka ja oon ihan sairaan ylpeä Bethistä kun se osaa olla peräti niinkin monen tyypin kanssa!! (Porukkaan kuuluuu Rani ja Beth mukaan lukien 5 henkilöä) Beth uskaltaa nykyään jopa koskea muihin kuin Raniin, vaikka sille koskeminen on aina ollut ihan helkkarin vaikeaa

Heidän gang koostuu Ranpun ja Bethin lisäks heistä:

Gael, mun rakas <3 Hän on Bethin ikäluokkaa, n. 40v!

Bethin ja Gaelin yhteinen harrastus on se et ne laittautuu yhdessä. Ne on tosi söpöjä, keep it up babes

Isaias, Bethin ex-työkaveri ja Gaelin aviomies! 35v

Hän on maailman järkevin ja tasaisin olento <3

Nori, Ranin paras ystävä, saman ikäne ku Rani eli 17v! Tarinan ainoo tyttö c: Beth ja Rani asuu muuten Norin kanssa yhdessä!!

Yksi tekstinpätkä, napattu yhdestä tarinan jälkeisestä novellista. Beth puhuu tässä Ranista!

Silittelet hiuksiani, vedät pitkiä vetoja. Painat pehmeitä suudelmia kaulalleni, ja kun jään siihen vierellesi sohvalle, tunnen kosketuksesi kaiut kaikkialla kehossani. Sinä olet nykyään ainut, joka osaa koskea minuun sillä tavalla, että kosketuksesi asuvat minussa monta päivää. Kannan aina ihosi tuntua omallani vielä pitkään sen jälkeenkin, kun olet jo vetäytynyt kauemmas.

”Rani.” Joskus sanon nimesi vain tunteakseni, kuinka se kaikuu koko kehossani saaden sen tuntumaan omaltani. Sinä annat minut itselleni yhä uudelleen ja uudelleen.

”Niin?”

”En tiedä, tuntui vain hyvältä.”

Naurahdat. Kuljetat mustan suortuvani korvani taakse.

”Sinä olet suorastaan sädehtinyt viimeaikoina”, sanot.

”Oletko sitä mieltä?”

”Olen miettinyt meitä paljon. Vaikka ainahan minä sinua ajattelen. Beth, tiedätkö, miten kaunista se minulle on, että olen rakastanut sinua koko ikäni?”

Nyökkään.

”Olen kantanut ajatusta sinusta miltei yhtä kauan kuin valoa, enkä tiedä mitään niin kaunista kuin se.”

Häkellyn niin, etten kykene tekemään mitään. Juuri tällainen sinä olet. Tiputat syliini sanoja, jotka saavat minut niin hämilleen, että koko olemukseni on hetken pelkkää huutoa. Minä olen vielä kesken, olen joku, jonka saa käpertymään kasaan pelkällä katseella. Kaikki, mitä sinä teet, vääntää minua sekaisin, en ymmärrä, miten joku kaltaisesi on jäänyt siihen katsomaan minua kaikella tuolla rakkaudella. Kosketukset ovat minulle oma todellisuutensa, ymmärrän niiden kieltä enemmän kuin mitään muuta. Sinun kosketuksesi piirtävät minulle rajat.

Ennen sinua minulla ei ollut mitään, mihin tarttua. Omat ääreni karkasivat minulta, minulle olisi voinut kuvata omaa ruumistani miten tahansa, ja olisin niellyt kaiken totuutena. En ymmärtänyt muuta kuin vellovaa särkyä sisälläni. Ja sitten tulit sinä, piirsit minut uudelleen. Koskit ja näytit minulle auringon.

*

Sinelmään liittyy ihan häiritsevän vähän musiikkia, vaikka yleensä mun tarina-/hahmosoittolistat on tosi pitkiä. Tärkeimmät biisit on kuitenkin Joker-leffasta tuttu Bathroom Dance, Johanna Kurkelan Hyvästi, Dolores Haze ja Bo Burnhamin All Eyes On Me (ehkä eniten tunnelman takia).

Kurkelan biisi on erityisen rakas koska Kurkela on mun isoimpia comfort-artisteja IKINÄ ja toi biisi ihan nimineen päivineen käy Bethille tosi hyvin. (Dolores Haze on Nabokovin Lolita-romaanista se kyseinen "lolita")

Nää lyriikat jotenkin käy hälle niin hyvin:

Nurmella viileällä opetit mut puhumaan,
äänellä heleällä sanat oikeet sanomaan
Ja tiennyt en silloin, en tiedä kai vieläkään,
miksi kyyneleitä valuu yhtenään

Aamuyöllä juostaan pois,
paetaan ja juostaan pois
Mikä meitä huolettais?
Kuka meidät kiinni sais?

Pieni polku kauas vie,
mennään ihan minne lie
muiden silmää karkuun me,
sinun vuokses kaiken teen

Joo niiiin ja sit se personal osuus, voi apua... Itse traumaan en (onneksi) samaistu, vaikka siis mun omissa traumakohtauksissa on vähän samanlaisia piirteitä. Bethin hahmo ja sen merkitys mulle itselleni on tässä ajan myötä saanut paljon uusia ulottuvuuksia, mutta hän on aina merkinnyt mulle toivoa. Lähdetään siitä. Toivosta.

Tarinan aikainen Beth :c BABY

Sinelmä tarinana inspasi mua ihan uskomattomalla voimalla aikana, jolloin voin erittäin huonosti. Mä latasin tähän tarinaan tosi paljon henkilökohtaisia elementtejä. Tarvitsin tätä tarinaa sen luomisajankohtana paljon. Oli mun pelastukseni, että sain miettiä tätä silloin, kun kohtasin ehkä elämäni hankalimmat asiat. Sekin on varmaan vaikuttanut siihen, että elän näitä hahmoja niin intensiivisesti. Ne tavallaan pelasti mut. Myös tohon ihan maailmanrakennukseen (tää valojuttu!) liittyy paljon henk. koht. elementtejä, katsotaan puhunko niistä joskus toiste kun tähän postaukseen ei vaan mahdu enää :'D Mut siihen liitty oikeestaan tän tarinan alkup. merkitys

Sinelmä on sellainen tarina, josta moni mun läheinen on pitänyt kovin 🤍 Se on ollut sekä ensimmäinen että viimeinen tarina joista olen ihmisten kanssa bondannut, sattuu ja lohduttaa samaan aikaan

Beth oli alusta asti mulle ihan massiivisen inspiroiva hahmo. Se puhui mulle HETI. Mulle traumatisoituneet hahmot on aina olleet helpoimpia ja myös mielekkäimpiä kirjoittaa (lol I wonder why). No, mitä pitempään sen päässä olin, sitä selkeämmin aloin tajuta, että sen oleminen tässä maailmassa muistuttaa tosi paljon mua itseäni. Se, miten se reagoi kaikkeen ja miten se tuntee asioista ja hahmottaa ne. Mä tosi monesti kirjoitan hahmoille omia juttujani tajuamatta sitä itse. Tässäkin tapauksessa ihmiset mun ympärillä oli ensin sillee have u noticed

Miten tätä nyt lähtis purkamaan, hmm. En tiiä tuleeko mikään tästä varsinaisesti yllätyksenä, on tää kaikki tavallaan aika selvää. Pelottaa vaan ihan uskomattomasti puhua tätä auki. 

Bethin kautta oon tavallaan yhteydessä niin pieneen kuin nykyiseenkin itseeni. Niin kauan kuin jaksan muistaa, oon hahmottanut tän maailman tosi omalla tavallani. Mä olen elänyt aika vahvasti jo lapsesta asti omissa maailmoissani ja ollut hirveen herkkä. Ensinnäkin, mä elän täysin tarinoiden ja hahmojen kautta. Joskus todellisuuteen keskittyminen saattaa vaatia ihan literally töitä multa. Jos joku on koskaan miettinyt, miten oon kokoajan tekemässä kirjoittamis- ja nukkejuttuja, niin siis. Mulla ei ole muuta. Oikea maailma on kaukana

Mä en ole osannut (varsinkaan lapsena) olla muiden seurassa tai tuoda mun oikeaa persoonaa täysin esille. Oon vetäytynyt tosi paljon ja absoluuttisesti vihannut uusia asioita ja muutoksia ja hyppinyt seinille niiden edessä. Oon kans aina ollut aivan valtavan herkkä. Oon puhunut mun perhetaustoista täällä monesti aikaisemmin, mutta joo, muhun ei ole osattu reagoida oikein ja mun kaikkia kokemuksia on aina vähätelty. Lilikan postauksessa puhuinkin siitä et perheasioiden takia oon aina ollut syvällä päässäni ja huolehtinut itse itsestäni.

No wonder luulin puolet elämästäni ylireagoivani ja syytin itseäni mun "liian" voimakkaista reaktioista ja mt-ongelmista. Mulle tulee nytkin tätä kirjoittaessa syyllinen olo: mitä sä nyt tällasta julkaset, haetko vaan sääliä, sullahan on kaikki hyvin... Mut tästä mä nimenomaan haluan päästä eteenpäin. Mä saan ja voin puhua mun kokemuksista ilman et pelkään et mulle suututaan. Niin että trauma olepas hiljaa ja anna mun jatkaa

Tää kuva jotenkin satuttaa mua syvästi, gr8 job Sara, en pysty katsomaan tätä kuvaa kovin kauaa

Mulla kans vaikuttaa traumahommat ihan kaikkeen alkaen kommunikoinnista luottamiseen sun muuhun. Silti on paljon kaikkea muutakin, mikä vaikuttaa kokoajan taustalla ja sen kanssa operoiminen on suurimmaks osaksi tosi raskasta. Oon nyt lähtinyt viimein ihan avun piirissä tutkimaan että mitäs mussa onkaan oikein meneillään. Tarviin siihen paljon voimaa nyt. En oo ihan vielä valmis puhumaan tästä kaikesta täällä, mutta joskus toivottavasti <3

Anyway, olen ihan hurjan kiitollinen et tätä asiaa nyt tutkitaan. En aidosti koe pärjääväni arjessa. Maailma on vaan niin.... liikaa. Kadehdin hirveesti ihmisiä jotka vaan funktioi ja pystyy tekemään asioita ilman et jokanen mahollinen ihan arkinenkin asia vetää ihan lukkoon. (Siis. Auta armias jos pitää vaikka vaihtaa puhelin, legit oon hakannu itseäni hysteerisenä seinään sitä tehdessä, this is not fun and quirky, oon epätoivonen ja haluun vaan APUA)

Joten... Beth on tavallaan ollut mun ainoa konkreettinen tuki ja turva asioissa, jotka on pelottaneet mua ihan valtavan paljon ja joita oon opetellut ymmärtämään. Nää tajuamiset viimeisimpien parin vuoden aikana on ollu mulle tosi tärkeitä ja niiden kautta oon voinut parantaa mun hyvinvointia ja jaksamista arjessa tosi merkittävillä tavoilla 💛 En oo enää samalla tavalla ihmetellyt omaa olemistani vaan reagoinut mussa tapahtuviin asioihin suurella lempeydellä, ja se on ollut ihan valtavan iso kehitysaskel <3 Ja etenkin silloin, kun on sellanen olo että en pysty yhtään mihkään ja vaan nyin hallitsemattomasti jossain nurkassa, oon voinu lohduttautua Bethillä. Pahinta on ehkä se, että eihän tällaset asiat musta juuri esimerkiksi someen näy niin sitä suuremmalla syyllä pelkään puhua niistä täällä.

Et niinku, todetaan mussa mitään tai ei, tiedostan nyt että mussa on tiettyjä piirteitä joita oon voinut opetella ymmärtämään ja se on auttanut mua arjen haasteissa a lot!

Ja onhan tää mun kokemusmaailma mulle myös kaikkein rakkain asia! On ollut jo lapsena. Ei suinkaan pelkästään kärsimystä 24/7. Vaikka mun aistit kiljuu kokoajan jotain, rakastan sitä miten intensiivinen oon ja millanen mun oma sisäinen maailma on. Musta on IHANAA elää kaikkea (etenkin hahmoja ja nukkeilua) niin täysillä. Se on mun kaikkeni 💛 Ja sen näkee varmasti myös täällä blogissa ja instassa ja siitä aina puhunkin!

Bethin ajatteleminen vetää musta sellasen räkäitkureaktion, mun tekis vaa mieli rutistaa sitä LUJAA ja juosta sen kans jonnekin. Hän on kaunein kaikista. Toi sen nukkeversio kiskoo ihan saman reaktion musta, huudan ku toi kehokin on niin perfect sille :( Noi hiton AHISTUSKÄET aaaa taipuu taipuu

Musta tuntuu et on Beth myös aika paljon jokin oodi lapsi-minulle. Mikäpä mun luomus ei olis. Mun kaikki tarinat on vaan lauluja pienelle itselleni, hän ansaitsi kaiken.

Beth on aina ollut kuten lapsi; se on kaikesta kipeästä huolimatta luottanut maailmaan ja nähnyt sen kauniina. Se toivo jota se kanto jo lapsena ei koskaan kuollut ja se merkkaa mulle ihan kaikkea. Siihen liittyen vielä tämä pieni pätkä:

"Olen antanut hänet pois, ja ne rippeet, jotka hänestä ja siitä lapsesta ovat yhä jäljellä, ovat silti arvokkaita, sillä ei ole enää ainuttakaan kohtaa itsessäni, jonka luota kääntyisin pois. Niin kauan kun muistan yhä, miltä tuntui olla säihkyväsilmäinen lapsi, joka rakasti satua auringosta ja kuusta, tiedän, kuka olen. Sen ajan muisto ei ole kuollut, se elää minussa vahvana. Minä muistan, miltä tuntui olla lapsi, joka osasi rakastaa tätä maailmaa. Se on varhaisin muistoni, rakkaus kaikkea olevaa kohtaan."

Jotai random (ehkä ilosempia) faktoja vielä lopuksi:

- Bethillä ei vuosiin ollut käsitystä omasta ulkonäöstään, mutta nykyään sillä on! Ja se RAKASTAA pukeutua <3 Siksi piirränkin sitä nykyään kauniisiin mekkoihin ja korsetteihin. Se kans meikkailee nykyään c:

- Beth ei satasella ymmärrä sukupuolen konseptia. Sille "mieheys" on vaan konstrukti, jota se ei ihan täysin käsitä. Oon aina ajatellut että sitä katsoessa ei tule mitään määritteitä mieleen, se on vain itsensä. Sen ääni on kans tosi pehmeä ja kaunis!

- ...eli Bethiä ei oikeestaan voi väärinsukupuolittaa! He/him-pronominei käytän siit mut they/them käy myös

- ^toki Sinelmän yhteiskunnassa ei siis muutenkaan samalla tavalla nojata binääriin eikä siel kenenkään sukupuolesta tai seksuaalisuudesta tehdä numeroa. Rakas utopiani

- "Beth" on alun perin lempinimi nimestä Esbeth. Bethin abuser käytti kuitenkin lyhempää versiota aiemmin, ja samoin käytti Rani tästä tietämättä. Se nimi on aina tuntunut Bethistä enemmän omalta joten se siirty käyttään vaan sitä!

Tajusin et sen pikkurilli jäi tollai vahingossa ja tää on itse asiassa erittäin meaningful näin... Mun omat ahistustilat ja overwhelmaus vetää mut usein sillee et kädet jäykistyy vähän vastaavaan asentoon

Huh tää oli nyt niin wild ride että eiköhän lopetella!

Tää oli eka BJD-kuva tälle vuodelle, tuntui toiveikkaalta ja hyvältä mulle <3

Taitehia lopuksi:

Siis voi mikä malli, rakastan häntä. Maailman kaunein olento

Nii ne korsettiasut tosiaan!!! Mulle on niin tärkeetä nähdä hänet noin läsnä itsessään, embracing it all

PITUUSERO pus <3

Kiitos ihan hirmusesti, jos lukaisitte läpi 😭🖤 Tää oli ihan järkyttävän vaikeaa mulle, jestas, olkaa armollisia. Ranin postauksesta tulee paljon kevyempi sitten! Palaillaan!! <33