Rakastan syksyä

 

Jauu hei c:

Syksy tosiaan on saapunut ja oon sen tulosta riemuissani! Syyskuvaileminen on mun suosikkiasia, joten täällä taas mennään. Tässä postauksessa kuvien ohella vähän viimeaikaisia yleisluontoisia pohdintojani mun omasta nukkeilusta!

.:.*🧡.:🍁*.:🦋🍄:..*..

Tässä syyspuskassa kuvasin viimevuonna kuvii jois Ilta itki

No more of that. Ilta ei oo enää surullinen ja se on kaikki mitä aion näistä sanoa 🧡

Sain vihdoin Blanchen mekon! Tätä on hinuttu vuosia. (Ririko, Pulliphine ja Blanche oli semmonen pyhä kolminaisuus tässä pitkään)

Asuista lieneekin hyvä päästä niihin tuumiin, joita mulla on ollut omasta nukkeilustani! Oon onnistunut tekemään itseni valtavan iloiseksi kaikilla niillä pitkään mielessä pyörineillä haaveilla, joita mulla on. Tää vuosi tuntuu monella tapaa tosi epätodelliselta nukkeilun suhteen. On tapahtunut niin odottamattomia juttuja, että oon yhä tavallaan ihan häkeltynyt!

Eri väriversio

Viimevuonna marras-joulukuun taitteessa muistan, että mulla alkoi olemaan kauheat kriisit mun omasta olemisesta tässä harrastuksessa. Siinä hankas niin monta juttua päällekäin, että tuntui, et jouduin pohdiskelemaan asioita ihan kunnolla. Jotain vähän samankaltaista liikehdintää oon tässä nyt itsessäni havainnut. Samaan aikaan tää harrastus tuntuu parhaalta ikinä; en oo koskaan ollut näin onnellinen mun harrastamisesta. Mut sit oon joutunut pohtimaan näitä ns. varjopuolia jonkin verran.

Välinote: Mulla on Puki!! Pohdin tekeväni hänestä oman pikkuisen postauksen vielä c:

Noiden viimevuoden tuumien lukeminen tuntui raskaalta nyt vuosi jälkikäteen. Muistan, että mun nukkeiluahdistus teki isoimman mahalaskun pitkiin aikoihin noin vuosi sitten. Mun minäpystyvyys kävi yhtäkkiä miinuksen puolella. Olen pohtinut, voisiko tässä olla jokin kaava: kun menee pitkään hyvin ja uskon itseeni, tulee pakostikin jossain kohdassa hetkeksi tulee jonkinlainen droppi. 

Nyt en koe, että olisi varsinaista droppia tullut. Olen enemmänkin vain pohtinut, mitä tämä harrastus mulle merkitsee ja miten voisin tehdä oloni siinä mukavammaksi. Pientä nuutuneisuutta on paikoitellen havaittavissa monista eri syistä, mutta olen tullut tosi pitkälle noista vuoden takaisista ajatuksista.

Eniten mua on tänä vuonna mietityttänyt se, että vauhti on melko lailla kiihtynyt. Oon ottanut yllättävän paljon kierroksia ihan tietämättänikin. Oon tehnyt paljon isoja (ja tärkeitä!) ostoksia, ja huomaan, että mun standardit ovat ihan vaivihkaa nousseet. Jo hartsiharrastuksessa huomaan, miten rima on alkanut hiljalleen nousta. Yhtäkkiä pitääkin olla toinen toistaan hienompia peruukkeja ja asuja, ja kun homma alkaa riistäytyä käsistä, myös numerot hintalapuissa kasvavat.

Ja se joskus hieman pelottaa mua. En edelleenkään ole koskaan ollut sekuntiakaan rikas, mä vaan budjetoin tarkasti eikä mulla ole muita rahaa vieviä harrastuksia. (Enkä tykkää puhua rahasta, se on arkaa aluetta mulle.) Oon kasvanut siten, etten ole koskaan saanut pienenä "niitä hienoimpia" juttuja missään. Aikuisena oon tajunnut, että oma sosioekonominen asema on legit yksi trauman rakennuspalikka. Se vaikuttaa ihan hemmetisti siihen, miten näkee itsensä etenkin suhteessa muihin.

Joten, tottakai kun on vähänkin rahaa, jota voisi itseensä käyttää, niin mun päässä sumenee. Oon huomannut, että nukkeilu on mulle monella tapaa kompensointia. Teen itseni onnelliseksi hankkimalla juttuja, joita olen aina halunnut ihan hirveästi, mutta en ole koskaan aikaisemmin voinut. Oon monesti sanonut, että nukkeilu on mulle selkein keino tehdä pieni minä onnelliseksi. Lapsiminä ei voinut vaikuttaa yhtään mihinkään, mutta mä voin.

Materia ei kuitenkaan itsessään saa olla se keino. Ei ainakaan pelkästään, ei saa olla, ei kellään ole varaa siihen. Mulla ainakaan. Mitään kriisiä ei atm onneksi ole, mutta koitan vaan olla luomatta itselleni ihan hurjan korkeita standardeita. 

Joten olen koittanut vähän himmailla kaikkien haluamisten kanssa. Ihan jo sen vuoksi, että tosi monesti se tuo mulle pelkästään pahan olon. Etenkin silloin, kun asiat eivät ole millään lailla saavutettavissa (joko taloudellisesti tai sitten esim. muuten vaan hankala saada, kuten vaikka kustomit). Oon koittanut ohjata mun keskittymistä siihen valtavaan kiitollisuuteen, joka mulla on kaikesta siitä, mitä mulla on. Vuos sitten, jos mulle ois joku sanonut, että mulla on nyt PG:n uudempi kustomi ja hitto sentään Popovyn nukke, oisin varmaan välttynyt paljolta tuskailulta. Terveisin viimevuonna joululoman aikaan esim. mun PG-kipuilu oli ihan hirveää

Aina tuntuu siltä, että jotkut asiat on ihan mahdotonta saavuttaa, mutta aina mä ne tavalla tai toisella elämääni löydän.

Mä en yhtään tykkää mistään saavutuskeskeisyydestä, musta tärkeintä on vaan oma fiilis ja mukavuus harrastuksessa. Sen saavuttamisessa oon onnistunut hyvin! Rakastan omaa harrastamistani ja oon saanut siitä hiljalleen sellaista, että mulla on yhä vaan mukavampi olla tässä yhteisössä ja omassa harrastamisessani. Mä esimerkiksi pohdin joskus paljon sitä, voinko postata joka päivä ihan kauheasti kaikkea, jos mun tekee mieli. Oon nyt ruvennut postailemaan Instagramiin niin usein kuin huvittaa, eikä maailma ole siihen kaatunut! "Spämmin" sieluni kyllyydestä, kun mulla kerran on niin paljon kuvia ja asiaa koko ajan :'D Itsenihän mä sillä iloiseksi teen.

Aktiivisuus ei oo mulle mikään tae mistään enkä arvota muiden tekemisiä sen perusteella, onko ne aktiivisia vai ei, mutta mä itse käytännössä asun mun nukkesomessa. Turhaan mä sitä mietin, häiritsenkö mä ihmisiä mun aktiivisuudella, jos se tekee mut itseni iloiseksi!

Tiivistääkseni: ristiriitaiset fiilikset nukkeilusta! Toisaalta tuntuu, että menee paremmin kuin ikinä tän harrastuksen kanssa. Ja meneekin. Rakastan mun nukkeja, kuvia ja kaikkia juttuja, joita mulla on nukeille. Sellaista tunnetta mulla ei todellakaan ole aina ollut tän yli 10 vuotta kestäneen taipaleen varrella.

Tärkeimpänä esimerkkinä varmaan tämä koko kokonaisuus tässä! Apua ;_;

Ensinnäkin Jodi, mun pieni ihme! Oon siitä maailmassa kiitollisin ❤️ Voisin saaha kaikki mun grailien grailit ja ne ei silti ois mulle sama asia kuin Jodi. Jodia rakastan, hän on mun aarteeni. Oon kans niin valtavan kiitollinen tuosta Ririkon asusta (tässä vain laahus) ja @moy_zakytokin tilaustyömekosta! Kaikki tässä kuvassa vaan tiivistää sitä, mitä rakastan nukkeilussa eniten <3 Oon niin kiitollinen ja onnellinen <3

Vaihdoin kans mun profiilikuvan Instagramissa monen vuoden jälkeen! (Saas nähdä, milloin suoritan saman treatmentin blogille) Se tuntui mulle jotenkin uudelta alulta. Tää tuntuu muutenkin jotenkin tärkeältä murrosvaiheelta mun harrastamisessa, joten nyt oli oikea hetki. Ja siinä on perhonen 🤍 (Mulle iso turvajuttu ja merkki muutoksesta parempaan <3)

Sidenote, näistä kuvista piti tulla synkkiä ja sellasia et Kajo uppois tonne maahan (enemmän sellainen kauhukuvafiilis) mut eihän mulla oo sydäntä sellaseen :c Olkaa rauhassa rakkaat

Musta oli ihanaa huomata, että ever since nää kaks mulle tuli, oon aina ottanut ne lomalle kuin lomalle mukaan <3 Haen heistä turvaa ja lepään heissä. Tää oli mulle meaningful huomata

Eli joo, on pitänyt tosiaan hieman pohdiskella omaa olemista harrastuksessa, mutta enimmäkseen se pohdiskelu on ollut tosi hyvää! Ei ollenkaan niin ahdistuksenkatkuista kuin viimevuonna. Aina välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mitä on meneillään ja miksi teen mitäkin.

Grailjutut monesti painaa, mutta oon päättänyt olla sinnikäs ja odotella 💛 Maailma näyttää. Esimerkkinä annettakoon, että yritin yhtä PG:tä ja sen sijaan, että oisin lannistunut siitä ettei se tullut mulle, juoksin puolpukeissa ulos hengittään maailmaa ja olin enemmän yhteydes itteeni ku aikoihin! Olin vaan et minähän saan babyni kotiin vielä, tuntu niin vahvasti siltä että my time will come. 

Nää kaks on iso queer joy moment mulle, pus 💛

:.*.💛:.🍂.🦋.:*.

Kiitos katsojille ja lukijoille! <3