Hyppyjä hämärään

 Moro!

Oon ollut tässä nyt monella tapaa jännän äärellä. Ajattelin tuttuun tapaani raportoida vähän ajatuksia tänne. Oon pohdiskellut nyt aivan valtavasti kaikkea ja lähtenyt haastamaan itseäni asioissa. Tässäpä nyt nukkeihin liittyvät tuumaset! Ehkä vähän tmi mut hei, you're used to it

Jännittävä juttu kävi! Mä olen alkanu myymään nukkeja. Tähän johti lopulta puhtaasti ulkoinen motivaatio, mutta olen tätä asiaa varmaan vuoden päivät pohtinut. Mä olen aina jotenkin profiloinut itseni sinä ihmisenä, joka ei ikinä myy nukkeja. Se on ollut mulle vähän identiteettikysymyskin, koska musta on aina tuntunut, että nukeista luopuminen ei ole vaihtoehto. En ole koskaan kauheasti lähtenyt haastamaan tätä omaa ajatteluani. Nyt viimein tuntui siltä, että haluan. Oon repässyt nyt elämässä monessa muussakin asiassa itteni todella isosti mukavuusalueelta pois. Haluan itselleni parempaa vointia ja aion todellakin tehdä töitä sen eteen. Siispä öö, avautuminen mun suhteesta materiaan, welcome!

Musta tuntuu, että mulla on aina kaiken tavaran kanssa se ongelma, etten kykene luopumaan siitä. Tämä on tosi tuskaista etenkin sellaisten tavaroiden kanssa, jotka pitäisi ihan legit heittää roskiin tai vastaavaa. That's 100 % on autism, mutta turhauttaa silti. Oikeesti siis,, älkää päästäkö mua kirppareille kun en handlaa niitä yksinäisiä pehmoja fr  Joten oon kokenut, että mun ois tosi healthya hiljalleen opetella ulos tästä. Jos jo pienimmätkin esineet herättää mussa ton reaktion, voitte vaan kuvitella, mitä se on nukkejen kanssa... Yeah, tää on nyt ihan vaan tällanen hyvin nepsyisä avautuminen, hah.

Kuten sanottua, mulla oli täysin ulkoinen motivaatio tähän yhtäkkiseen myyntiryöppyyn, mutta olen hiljalleen sitä sisästäkin saanut potkittua sieltä. Laitoin ekat nuket ihan puoliyololla myyntiin. Istuttiin Annikan kaa iltaa ja olin vaan et arvaas mitä nyt tapahtuu. Ilmeni, kun olin ihan täysin fine valitsemistani nukeista luovuttuani:

Ja siis, tähän samaan soppaan liittyy itse asiassa pari muutakin näihin ostamissotkuihin linkittyvää juttua, jotka tässä on tapahtunu. Mulle on ollu jotenkin maailman isoin juttu se, että oon kieltäytynyt nukeista, joista aina ajattelin, että jos ne koskaan myytäis niin todellakin haluaisin mahdollisuuksien mukaan ne adoptoida. Mutta for once oon priorisoinut säästämistä enkä sitä et nipistän hetkeks muusta ja ostan grailin,, health vittu Toki mul on ollut nyt myös töitä, joten sitäkin ylpeämpi saan olla siitä etten oo heti vaan ostamassa nukkeja. Jotenkin se, että olen ihan itse kyennyt tekemään sen päätöksen, on tuntunut tosi hyvältä. Ihan hemmetin vaikealta, mutta hyvältä.

ANYWAY

Kuten ennen joulua täällä vedinkin monologit, en näe itseäni millään lailla hyvänä esimerkkinä nukenostossa. Oon aina ollut tietoinen mun ongelmista siihen liittyen, mutta nyt viimein teenkin niille jotain konkreettista. Tykkään olla läpinäkyvä, joten avaudun ihan mielelläni mun jutuista myös täällä. Olen tosi ylpeä itsestäni siinä, että oon opetellut siihen, etten tarvitse kaikkea. En jokaista grailia, en jokaista nyt mun kokoelmastani löytyvää nukkea. Musta tuntuu, että oon viimein saanut oikeanlaista virtaa mun elämään muutenkin, mikä näkyy myös tässä. Näiden juttujen käsitteleminen on ollut paljon odottamaani helpompaa!

Mutta joo, olen nyt aloittanut myymisprosessin. Mä en pysty myymään vanhimpia nukkejani, koska mulla on vahva side niihin, mutta oon tuossa välissä ennen uusimpia nukkeja ostanut paljon sellaisia nukkeja, joihin en koskaan ehtinyt kiintyä. En ole vielä yhtään varma, mitkä lähtevät ja mitkä eivät, mutta sen näkee sitten. Mä puhtaasti nyt rahoitan mun kevään mahdolliset hankinnat nyt tällä, ja se on tuntunut musta aivan mahtavalta.

Mulla on aina ollut tosi kahlittu olo mun kokoelman kanssa. En ole voinut luopua sellaisistakaan nukeista, joita olen hädin tuskin koskaan kuvannut. Kaikkein pahimpia on sellaiset, joilla on edes jotain hahmontynkää olemassa, se tuntuu kaikkein vaikeimmalta. Toisaalta sit koska kiinnyn materiaan niin kovasti, sillä ei sinänsä ole mulle itselleni mitään väliä, teenkö sillä esineellä arjessani mitään; mulle riittää vain se, että se on mun. Mulle esim. mun MH-kokoelma on tärkeä asia olla olemassa, vaikka en niitä kuvailekaan. Asiat on mulla mua itseäni varten enkä ole velkaa niiden kuvaamista tai esittelyä. Mulle se kuvaileminen ei automaattisesti ole tae siitä, että joku asia on tärkeä. Silti on paljon sellaisia nukkeja, joiden kanssa en ole tehnyt ikinä yhtään mitään; hädin tuskin oon jaksanut laittaa niille mua miellyttävän lookin. Sellaiset nuket ovat nyt saaneet (niin kuin rakas ystäväni Iia aina sanoo) lähtöpassit BB-talosta. Tämä on tuntunut hy-väl-tä!

Itse nuket ja niiden avulla taiteen tekeminen ovat mulle todella iso osa mun arkea ja elämää. Ehkä jopa suurin. Kuvaaminen ja nukkejuttujen miettiminen on mulle the tärkein asia kaikkien kirjoitushommien lisäksi. Tähän yhtälöön kun lisätään viel se et nää on totta tosiaan mun erityismielenkiinnonkohteeni niin joo, melkoisen sopan oon näillä itelleni aiheuttanut. Mua ei haittaa esim. tila-asiat, mulla on kolme vitriiniä ja osa nukeista asuu mun äidillä aina etenkin kesäisin. (Oon aina sillee "Juuh kyllä ne johonkin mahtuu") Enemmän mua harmittaa se, että mulla on tavaraa, josta en tule iloiseksi ja joka kulkee mun mukana sellaisena riippakivenä. Nyt mulle tuli täydellinen tilaisuus harjoitella tätä hommaa.

Oon valikoinut myytäväksi lähinnä sellaisia nukkeja, jotka oon ostanut liian yolotuksena enkä sen seurauksena ole niihin juurikaan kiintynyt, vaikka ne kauniita ovatkin. Päätin viimein myydä myös Pullip Henrin, joka mun aina pitikin myydä x) (Ostin vaan sen asun, nukke mun piti alun alkaenkin myydä) Huomaan kans, että mun on etenkin nuorempana (ja edelleen) ollut tosi vaikea sanoa ei. Monesti, jos multa on kysytty, haluanko adoptoida jonkin nuken, en ole osannut kieltäytyä. Olen päätynyt monesti ostamaan itselleni vähän huonona hetkenä nuken, johon en ole sitten kiintynyt ihan yhtä paljon kuin olen toivonut. 100 % oma vika tämä, aina arvostan, että multa tullaan kysymään jostakin sellaisesta nukesta, jota oon halunnut <3 (Kiitos siitä <3) Mut tosiaan oon nuorempana vähän turhan herkästi adoptoinut sellaisiakin nukkeja, joille ei ehkä siinä hetkessä ole ollut niin suurta tarvetta. Nyt koitan lempeästi opetella myös luopumista.

Grailien ostamisesta kieltäytyminen on ollut itse asiassa jopa vaikeampaa mulle kuin vanhojen nukkejen myyminen. Oon huomannut liittäväni tosi usein tietynlaisia mielikuvia ja ajatuksia haavenukkeihin pohtimatta sitä, toisivatko ne lopulta mitään täysin uutta mun valokuvaamiseen ja kokoelmaani. On kuitenkin olemassa niitäkin nukkeja, joista sekoan niin positiivisesti, että mulle tulee tosi fyysisiä reaktioita (krhm, Vale). Toki noin ultimaattisia graileja on mulla tosi harvoin, mutta kumminkin. Oon alkanut pohtia kriittisemmin sitä, toisiko joka ikinen uusi nukke mulle jotain mullistavan uutta kokoelmaan vai olisiko se vain toistanto jostain, jota mulla jo jossain muodossa on. Tän ja rahan vuoksi oon yrittänyt karsia mun kevään toiveet ihan minimiin! Mulla on atm tosi selkeä suunnitelma, jota saavat horjuttaa vain tosi voimakkaita tunteita herättävät nuket. Oon potkinut itseäni persuksille sillä, että kun myyn kamaa, saan myös ostaa kamaa. En ala nyt stuntteilemaan yhtään, ja oon jopa oikeesti pysynyt tällä linjalla!

Myyntien kannalta mun ongelma lienee tällä hetkellä nukkejen vanhat hahmot, ne jarruttelee liikaa... Katsotaan, mitä tälle sentimentaalisuudelle tapahtuu kesään mennessä, jos tällä tiellä jatkan :'D (Ystävien ratkaisu siihen, että surettaa myydä jonkun nuken kumppani oli se, että myy ne molemmat... NO SIIS, JOO) Stock-nukeissa on onneksi sekin ihanuus, että kyllä aina jostain sen mallin löytäisi, jos joskus alkaisikin kaduttamaan. Oon kans kelannut, että osasta vanhoista nukeista saa hyviä kustomipohjia artisteille,, nyt, kun MIO:jen tilanne on se, mikä on

Uudet tuulet puhaltavat, siispä! Meikäläisen pää on joutunut nyt opettelemaan uusia tapoja ajatella, ja voi pojat, kuinka hyvää se on tehnyt. Toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen tekemiini valintoihin. Musta on ollut hienoa huomata, että en todellakaan tarvitse kaikkea. Oon kovasti ohjannut harrastustani enemmän siihen suuntaan, että keskittyisin yhä vaan enemmän oman kokoelmani ehostamiseen ja kuvaideoiden kehittelyyn sen sijaan, että kaikki harrastusdopamiinit olisivat sidoksissa uuden hankkimiseen. Se kun ei koskaan kannata; sille ei tule mulla ikinä loppua. Oon onnistunut suhtautumaan myös mun vähän kaikkien vaiheiden graileihin paljon kriittisemmin. Itsetuntemus on kummasti päässyt tänä vuonna kasvamaan, cheers to that!

Jeppis, tällaista! Pään tuulettaminen on tehnyt hyvää, tätä lisää kiitos 💛

PS. Dal Ciel ja Pullip Neo Angelique ois yhä myynnissä 😎