tiistai 31. joulukuuta 2024

Nukkevuosi 2024

Moikka!

Tervetuloa perinteisen vuosikatsauksen pariin. Käydään yhdessä läpi, millainen nukkevuosi 2024 oli!

__

Tammikuu

Vuosi on alkanut joululoman kuvasadolla, kuten usein. Parantajan tarinaakin olen vuoden ihan ensimmäiseksi postaukseksi postannut! Jippii <3


Toiveikas Linnea heti alkuun! Tämän kuvan taisin tosin ottaa 2023 puolella.


Mun rakas Asael kotiutui tammikuussa! Olin niin onnellinen, että löysin kuin löysinkin Mori 9s Lyran vielä itselleni jälkikäteen 🤍 Asael jäi odottelemaan ihan kaikkea vielä tässä kohdassa.

Helmikuu


Helmikuu oli nähtävästi erinomainen nukkekuukausi. Se alkoi rakkaan Lilikan kotiuttamisella! Tätä kyseistä nukkea olin himoinnut jo tosi pitkään. Siitä sovittiin joulukuussa kaupat, ja alkuvuodesta se sitten pääsi tänne kotiutumaan. 🤍


Olen yhä tosi tyyty tähän kuvaan <3


Myös Kiuru kotiutui helmikuussa! Tää alkuvuosi oli täynnä epätodelliselta tuntuvia hetkiä 🤍 Kiuru on yksi mun eniten koskaan ihastelemista nukeista

Maaliskuu


Ja epätodelliset hetket ne vaan jatkuivat :'D AAA

Minun pieni Shira kotiutui täällä 🩵


Sain viimein rakkaan vihreän peruukkini! Se meni sittemmin Shiralle, mutta pääsi testiin jo Ronyalla. Tämän peruukin myötä sain kuvaamiseen enemmän omia vibojani ja oon siitä yhä tosi kiitollinen! Joskus se on pienestäkin kiinni 💚


Kasuaaleissa tunnelmissa viihdyttiin! Rakas Venla teki mulle Eliaksen lahjana 💛


Adoptoin Medean 🖤


Tampere Kuplii oli hauska! Nää pikku lohiskamut ilahdutti mua valtavasti


Miittimeininkejä! Nukkemiitti oli kivan kasuaali ja rento <3

Huhtikuu


Huhtikuussa nautiskeltiin keväästä 💛 Mikään ei tunnu niin ihanalta kuin mun rakkain metsä talven jälkeen!


Pääsiäis-Daleja!

Toukokuu


Mulle tulee tästä estetiikasta vahvasti mun kevät mieleen. Otin paljon kuvia äidin kukkien kanssa, koska missään ei vielä kasvanut mitään kunnolla vihreää :'D


KEVÄT kevät kevät ja rakas metsä


Pääsin napsimaan pitkästä aikaa kasuaaleja graffitikuvia 8) Yays


Avatar-kuva syntyi Venlan kanssa puhelimessa puhuessa 💙 Jälleen äidin kasvit served


Myös harstimötkylöitä kuvasin!

Kesäkuu


Hengattiin Annikan kanssa pinkeissä puskissa! Ihan yks lempparimuisto vaikka tää oli vähän työn ja tuskan takana XD Tää paikka oli kans literally mun vanhan kotikaupungin keskustassa, cheers vaan ohikulkijoille


Kävin Arboretumissa ihan tosi pikasella reissulla ja voihan pojat kun oli kaunista <3


Midsommar-kuvaa! Olin tähän tosi tyytyväinen 🩷



Voihan kesä <3 Ikävä


Kesäkuu oli ihana 🩷 Kiitos rakas kesä <3

Heinäkuu


Yksi mun suosikkikuvista tänä vuonna! Ensvuonna haaveilen pääseväni Linnun kanssa tuonne C:


Mun Yeolume-mööttiset tulivat! He saivat hetkisen odottaa valmistumistaan


Viktor tuli myös! BJD-vaihde käynnistyi täysillä



Meikkasin Asaelin! BJD:n meikkaaminen oli ihan hurjan hauskaa 🩷

Elokuu



Mun elffipalluraiset kotiutuivat teknisesti heinäkuun puolella, mutta elokuussa heitä vasta ehdin räpsimään 🖤🍂 Minun rakkaat <33 He tulivat potkaisemaan ihan uutta eraa mun nukkeilussa käyntiin!



Nori beibinen kotiutui myös tässä kuussa <3

Syyskuu


Krisu sai kamisoul-vartalon! Ja heti mentiin komistelemaan uusissa kledjuissa



Lintunen valmistui, voi kuinka häntä rakastan <3


Tracon-miitti oli tänä vuonna mun elämäni kivoin! Mulla ei oo varmaan koskaan teinivuosien jälkeen ollut noin kivaa miitissä 🤍


Remi rakas kulta saapui aaahh <33

Lokakuu



Syksyn ja vuoden kohokohta! Tälle vuodelle mun suurin toive oli noidanpenskan nuket, ja niitähän kotiutui syksillä kaksin kappalein 🤍


Mun lemppari oma syyskuva tältä vuodelta 🧡



Halloweenia!

Lokakuu oli tuttuun tapaansa varmaan mun paras kuvauskuu <3

Marraskuu


Marraskuussa yllätyslumet! Ja heti pihalle nukkejen kanssa <3



Kamujen kanssa hengaamista <3

Joulukuu


Maailman rakkain Odile ilmestyi mun elämään 🖤



Hartsirintamalla uutta! Assella uusi kroppa ja Kuu saapui turvassa kotiin.

Tässä kuussa spämmäsin teitä paljon <3


___

Vuoden 2024 uudet nuket:

1. Lilika, Pullip Rosalind semicustom by @eienstudio.dolls
2. Kiuru, Pullip Minervah
3. Shira, Pullip full custom by @poisongirldolls
4. Elias, Taeyang full custom by @sunleyeghts
5. Medea, Pullip Classical Queen
6. Selja, Pullip Henri
7. Mansikka, Yeolume Crafting doll 003
8. Päärynä, Yeolume Crafting doll 005
9. Linnunlento, Pullip full custom by @elfiquelunatique
10. Runa, Pullip full custom by @elfiquelunatique
11. Remi, Taeyang full custom by @snowingcreations
12. Yvonne, Pullip full custom by @noidanpenska
13. Kidehl, Pullip full custom by @noidanpenska
14. Avani, Pullip Nahh-Ato
15. Sudenkorento, Byul full custom by @nyannberries
16. Wilhelm, Taeyang full custom by @eienstudio.dolls
17. Odile, Pullip full custom by @poisongirldolls

BJD:

1. Asael, Mori9s Doll Lyra
2. Viktor, Ringdoll K
3. Nori, Peakswoods Elf Tristan
4. Kuu, fengxiang_jiu Fox (pää)

Parhaat nukkeilumuistot:

- Traconin nukkemiitti oli tosi ihana kokemus! Mulla ei ole aikoihin ollut noin kivaa miitissä. Mulle tuli siellä tosi yhteisöllinen fiilis. <3 Oli kans aivan parasta nähdä sellaisia ihania, joiden kanssa ei olla koskaan ennen tavattu! <3333 Can't wait to meet u again ❤️❤️
- Mun ja Annikan Helsingin reissut kahdesti vuodessa on aina mun nukkeilun kohokohtia! On ihanaa pyöriä ympäriinsä ja intoilla kaikesta mahdollisesta nukkeihin liittyvästä
- Ylipäätään kaikki ihanat muistot kamujen ja uusien tuttavien kanssa ovat olleet tosi tärkeitä <3 Vaalin mun läheisiä todella paljon ❤️

Mieleenpainuvin kuvausreissu:

- Tuli ekana mieleen se, kun kuvattiin mun vanhan kotikaupungin keväisissä kukkapuissa keskellä keskustaa :'DD Tää ei kyllä oo pelkästään kiva muisto, muistan et me vaan kriiseiltiin kokoajan XD
- Mun vakkari kukkapaikassa on aina tosi kivaa ja inspiroivaa kuvata kesäisin!

Paras muu nukkeostos:

- Varmaankin kaikki mun tilarimekot!
- Pojujen kamisoulittaminen on tehnyt nyt oudon iloseks.
- Tilariperuukit tekee aina kans iloseks <3

Kiitos kaikille tästä vuodesta! Tää on ollut tosi vaiheikas vuosi. Paljon on tapahtunut, mutta olen kiitollinen kaikesta hyvästä, jota tämä vuosi on tuonut. Kiitos teille kaikille 💛 Olette parasta!

maanantai 30. joulukuuta 2024

Valemuistoja

Heippuu!

Taas Odilea 🖤 Hän inspaa mua ihan uskomattomalla vimmalla. Naurattaa, kun sanoin, että olen hänen kanssaan at peace, mutta sit tuntuu et kirjotan ihan maanista flowta hänestä. Meen ihan johki mankeliin aina. En muista millo ois viimeks ollu tällasta mut jestas onneksi on

Tähän en nyt laita mitään TW:tä, mutta Odilen setit ei ikinä ole virallisesti kovin miellyttäviä. Tässä kehojuttuja ja tanssiasioita!

Odilen biisi mulle on muuten Sleep Tokenin Atlantic! Eniten merkitykseltään (</3) ja sanoiltaan, mutta toki melodisesti menee hyvin Odilen viboihin. Täysin tän biisin ansiosta sain Odilesta mun lopullisen otteen ja sieltä ei sit tultu takas

__



Valoja. Tuoksu, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Hartsia ja keinovaloja. Asento, kireys lihaksissa, hengitä. Jokin sisälläni muuttuu aina ensimmäisten sävelien kohdalla. Yksinkertaistuu, pelkistyy perimmäiseen muotoonsa. Sävelkulku jatkuu, sulaudun siihen, muutun osaksi sitä. Jokin lähtee sisältäni, tanssii suonissa, laulaa minulle.

Tämä et ole sinä. Tätä ei ole koskaan tapahtunut.

Kädet kohoavat, jalat liikkuvat kuin transsissa. Valemuistoja. Kehoni ei muista, tämä ei ole todellista. Tätä elämää en koskaan elänyt, tätä minä en saanut. Lihakseni ovat tulessa, valo on pelkästään kirkas, tätä kukaan ei uskoisi. Tämä on harhakuva, jota elän todeksi vain ajatuksissani, jotka nekin karkaavat minulta, valuvat tahraiseen pimeään.

Herään kylmässä hiessä. Nousen keho huutaen ylös, otan asennon, jalat tärisevät. Kädet löytävät oikean kaaren, minä olen harjoitellut, vaikka olen väärä, väärä, väärä.

Löydyn polviltani lattialta. Jokin tempoilee sisälläni. Se on saanut olla siellä kauan, en ole antanut sille sijaa tietoisesta tajunnastani. Se kuuluu unien usvaiseen hyhmään. Kävelen paljasjaloin kylpyhuoneeseen, maistan sapen jo ovella. Kaikki purkautuu minusta hetkessä. Tärisen pöntön reunaa vasten, en pysty itkemään, en enää muista, kuinka se tehdään. Olen tärisevä kasa epämääräisiä eritteitä. En tiedä, mistä alan ja mihin lopun.

”Odile?”

Valehtelija. Se ei ole sinun nimesi.

Tärisevä hymy löytää huulilleni. Veljen kasvot ovat aina avoimet, ne paljastavat jokaisen ajatuksen hänen päässään.

Nukkesuunnitelmat vuodelle 2025

 Moi!

Tuttuun tapaan teen postauksen suunnitelmistani ensivuodelle. Ensin käyn kuitenkin läpi, miten vuoden 2024 suunnitelmat toteutuivat!

VUODEN 2024 SUUNNITELMAT

✅ Mun vuoden päätavoite oli ehdottomasti saada hankittua uusi Noidanpenskan kustomi! Tämä toteutui, kaksin kappalein jopa. En kuitenkaan hankkinut vuodenvaihteessa suunnittelemaani hahmoa Noidanpenskan kustomina. (Tätä hahmoa mulla ei ole nukkena vielä laisinkaan.) Ei haittaa, sain ihan unelmieni penskat!
✅ Halusin väriä, sain väriä! Ajattelemaani Nenndollsin kustomia en saanut hankituksi, mutta Elfiquen kustomeita sain peräti kaksin kappalein. Ne kuuluivat alun perinkin toiveisiin! JOKA ikinen vuosi toivon Elffin zombiekustomia, ja nyt semmoinen viimein löytyy täältä. <3
✅ Joka vuosi pohdin myös Peakswoodsia ja totean sen mahdottomaksi, mutta NYT! Nyt mulla on in fact Peakswoodsin nukke kotona <333
✅ Mä en voi laskea PG:n vihreähuulista nukkea mun viralliseksi "suunnitelmaksi", koska se tuntui niin kaukaiselta haaveelta. Sellaisen kuitenkin lopulta sain ja olen siitä valtavan kiitollinen!
✅ Sain lisää ihania eeppisiä mekkoja!
✅ Laajensin Linnean vaatekaappia. Ylipäätään musta tuntuu, että kasuaaleja vaatteita sain kyllä tosi kivasti haalittua.
❌ Nenndolls jäi tällä kertaa hankkimatta, mutta sain onneksi muita värikkäitä nukkeja.
❌ Ei lisää Lillycateja eikä Twigling Ingenueta tänäkään vuonna.
❌ En hommannut Kheriä nukkena tänä vuonna, mutta Asaelin kyllä!

Ylipäätään tuntuu, että vuosi ylitti kaikki odotukset kirkkaasti kaikkien hankintojen suhteen.

SUUNNITELMAT NUKKEVUODELLE 2025

Pullip


Oki oki, tätä pitää vähän tulkata :'D Ideana ei oo et nää kaikki sais XD En pysty. Mutta jos jotkin! Tästä kans puuttuu pari, mutta mainitsen ne silti. Oon ruvennu gatekeeppaan entistäki enemmän mun haavelistoja, mutta opettelen taas uudelleen pois siitä. Mutta joo, toiveita pitemmälle aikavälille:

Noidanpenskan Taeyang: Haluaisin ihan sikana Noidanpenskan tekemän Taeyangin! Ootan innolla, mitä kaikkea hän keksii tehdä 🤍 Mulle kelpais myös Pullipit, oon aina valmis kaikennäköisille penskoille heh c: Meen aina ihan sekasin kun nään uusia penskoja. Rakastan nähdä hänen kokeilevan kaikkea uutta ja erilaista! 🖤
Julius (Wilhelmin aviomies) Arianan kustomina: Jullen haluaisin most likely Arianan kustomina. Mulla on tähän MIO jo valmiina C:<
Polkan nuket: Haluaisin kovasti Polkan uudemman nuken! Oon avoin melkeinpä millaselle vaan at this point :p Haluaisin sekä Taeyangin että Pullipin! Tää on tällanen pitemmän aikavälin tavoite mulle, jotenki vähä tuskaselta näyttää.
Eien (unohdin kuvasta lol): Mulla ois tietty OC, jonka haluaisin nähdä Eienin työnä! Hää ois Pullip tällä kertaa.
Nyannberries Taeyang (unohdin kans kuvasta): Tätä ollaan jo vähän juonittukin! Femmeä Taeyangia lisää taloon, ylläri ylläri
Secret Witchery: No okei tää varmaan jää tällä kertaa, mutta kiinnostaisi! Hän on ryhtynyt tekemään tosi sen tyylisiä nukkeja, joista pidän.
Poshi: Posheja oon tässä jo koko syksyn tuijotellut! He maistuisivat.
Snowing: Joo niin, mulla on jo Snowing (Remi), mutta rakastuin tosi paljon tuohon Dolls Rendezvousissa myytyyn yksilöön! Eli nähtävästi kelpuuttaisin tänne toisenkin Snowingin vielä :p Mutta pitäs olla selkeesti aivan erilainen kuin Remi.
Nomyens (unohdin kans kuvasta): Oon ollut vähällä yolotella jo käytettyä Nomyensia tässä, mutta oon malttanut itseni. Monen tyylinen kiinnostaisi, ehkä eniten nojaisin sellaseen kunnon diivatyyliin.


BJD

Mun pitäis ostaa Kuulle kroppa! Muuten en usko, että mun budjettiin mahtuu hartseja nyt oikeastaan ollenkaan.


Muut

- Aina ja ikuisesti haluan vaatteita etenkin mun Taeyangeille!
- Muutenkin hahmoaccuratet jutut kiinnostelee. Asut, korut ja peruukit sun muut
- Kroppia PITÄIS tilata ja paljon, mutta en halua :p Kovin serotoniinittomia ostoksia ovat
- Siivet nukeille (kuvaideoihin)
- Oon aina avoin uusille propeille

__

Sellaista! Hyvin semmonen meininki, että vibellä mennään. Muutaamaa selkeää hahmosuunnitelmaa lukuun ottamatta oon vaan että surprise me.

Postailen vuodesta 24 vielä ison koostepostauksen myöhemmin ❤️

tiistai 24. joulukuuta 2024

Odilen hahmosta

 Heja hei <3

Tällä kertaa höpötän teille vähän Odilen hahmosta! Mä aloitin ihan totaalisen extempore kirjottamaan hänestä ja hänen veljestään nyt mun seuraavaa romaanimittasta projektia. Mun oli aluksi vaikeaa asettua Odileen, koska oon yleensä heikoilla silloin, kun nukke tulee ennen hahmoa. Mutta sit kun löysin sopivan vireen (suomeksi: hän on depressed af) tähän hahmoon, niin muhun iski suorastaan sellanen flow etten oo vastaavaa nyt hetkeen päässyt kokemaan! En oo pitkiin aikoihin ollu niin kikseissä mistään hahmoista tälleen <33 Aahh

Oon snadisti hysteerinen tanssijutuista, en oo uskaltanut koskea niihin aikaisemmin, mutta viimeinviimein tää tuntu oikeelta 🖤
__


Perusinfoja:

- Odile on trans!
- Tanssitausta. On käytännössä omistanut suurimman osan elämästään tanssijan uralleen ja menestynytkin siinä hyvin. Lopetti tanssin havahduttuaan todelliseen sukupuoleensa ja kokiessaan muutenkin valtavaa eksistentiaalista ahdistusta.
- Odilella on etäiset välit perheeseensä. Hän on aina elänyt omalle intohimolleen eikä ole siltä kerennyt juuri olemaan perheelleen läsnä. Hänen perheensä ei koskaan täysin tukenut hänen tanssiuraansa ja myöhemmin koko lapsi tuntui heille vieraalta ja etäiseltä hänen tultuaan sukupuolikaapista.
- Odile on aina oikeastaan elänyt sellaista elämää, jota hän on halunnut. Hän on tietoisesti elänyt omillaan eikä juurikaan kysellyt muiden perään. Odilella ei ole oikein ollut tarvetta luoda läheisiä ihmissuhteita, hän suhtautuu ihmisiin melko välinpitämättömästi.
- ...ei siis sillä, että sen porukat ois erityisemmin osottaneet sen kummempaa tukea sen uravalinnalle. Odilella ei ole mitään perhetraumoja tho, sillä on sellaset perus tympääntyneet porukat jotka on sen ikäsiä et ne näkee maailman varsin konservatiivisesti
- Odilen hahmo pyörii tosi vahvasti erilaisten kehollisten teemojen ympärillä. Hänen kehonsa on aina tuntunut hänelle pelkältä välineeltä ja työkalulta, joten hän ei osaa tanssin loputtua enää operoida sen kanssa. Nyt hänellä on vakava identiteettipohdinta menossa.
- Odilella on pikkuveli Vale ja heitä n. 10v nuorempi pikkusisko Aurora. Pikkusiskoa hän on hädin tuskin koskaan tavannut, mutta Valen kanssa heillä on läheiset välit.

Oon hirveen ilonen siitä, miten erilainen Odilesta on tullut moneen mun muuhun naishahmoon verrattuna. Mulla on hyvin harvoin näkökulmahenkilöinä (varsinkaan yksilön 1. persoonasta fokalisoituna) sellaisia naishahmoja, jotka ois jotenkin vähän karkeita ja vaikeita. Fantasiassa musta tuntuu, että mun naishahmot on sit aina straight up jotenkin ihan kauheita :'D Odile on sellaisella arkisen pehmeällä tavalla vähän kulmikkaampi päähenkilö! Tämä ehkä avautuu paremmin itse teksteissä, joita laitan osaksi tätä postausta 🖤


Tän tarinan nimeksi valikoitui Siivetön! 🖤

Tarinan alussa Odile ilmestyy pikkuveljensä Valen ovelle, ilmoittaa nimekseen Odile eikä elaboroi oikeastaan mitään muuta kuin sen, että on henkisesti tosi pahassa jamassa ja lopetti tanssin. Vale, jolla on omatkin kriisit menossa, on vaan että okei jep tottakai sä tulet asumaan mun luo. Vale ei kysele mitään, hän antaa siskolle tilaa olla oma itsensä ja kertoa kaiken omaan tahtiinsa, jos siltä tuntuu. Näiden kahden sisarussuhde on tosi lämmin, mutta siitä näkee kauas, että näiden perheessä ei ole juuri puhuttu tunteista. He yrittävät kovasti oppia ja kohdata, mutta heillä ei kummallakaan ole vielä oikein kieltä sille.

Odile on rehellisesti ihan hajalla. Se ei osaa vielä jäsennellä sitä. Sillä on vaan kokonainen elämä, josta on uutisoitu ja jota on dokumentoitu väärällä nimellä. Sillä on niin vaikea olla, koska sen tanssijanura on sen everything, mutta se samalla tiedostaa ettei se tuu enää koskaan olemaan se ihminen. Siinä on joksikin aikaa sulateltavaa.

SV: itsetuhoisuus

Odile ei ole itsetuhoinen siinä mielessä, että se olisi koskaan tehnyt itselleen mitään suoraan. Se on vaan niin primitiivisen masentunut, että se uskoo vain yhteen tiehen ulos. Sille se on aina ollut tosi lohdullinen ajatus,, Se tarttis vaan tosi paljon apua ja lopulta kyllä myös sitä saa. Siihen ikävä kyllä vaaditaan aika isoja asioita :(

SV päättyy

Tän tarinan keskiössä on tosi vahvasti identiteetin ja mielenterveyden teemat. Käsittelen tässä tosi vahvasti myös sidettä perheeseen! Odilen ja Valen sisaruus on hyvinkin keskiössä. Haluan kuvata ns. ruohonjuuritasolta sukupolvien eroa, tunnekasvatusta (tai oikeastaan sen puutetta) ja sitä, millaista on kasvaa queer-lapsena.


Odilen nimi on mulle tosi tärkeä osa sitä! (Ihan jo alotetaan vaikka siitä, että oon hautonut tätä kauan...) Mustan joutsenen rooli on vaikea niin henkisesti kuin teknisestikin (ne saakelin fouettet oikeesti aaaashdgddfdff ::D respect). Odile sanoo Valelle, että ei valinnut itse nimeään; hänen nimensä valitsi hänet. Se tuntui hänestä lohduttomalta. Hän näki itsensä kaikkena sinä vaikeana ja pimeänä, jota ei kyennyt kohtaamaan. Siispä Odile oli se, mitä hänelle jäi.

Mun megaisnpiä tähän hahmoon voidaan syyttää siitä, että olin jotenkin harvinaisen syvissä vesissä mun musiikkideepdivejen kanssa ja luin samaan aikaan mun lempikirjan (Pieni elämä) kolmannen kerran. Joten synkäksihän tämä sitten meni :'D En tuu varmaankaan koskaan missään kertomaan tän hahmon merkityksestä, mutta hän on mulle monta asiaa 🖤 Mulla on rauha. Viimein.


Inspejä!

__

Mulla on muutama pätkä Odilesta jaettavana! Nämä eivät nyt ole ihan niin perinteistä proosaa kuin mitä yleensä kirjoitan. Olen tykännyt heitellä tän projektin normaalien lukujen sekaan tällaisia kryptisempiä välilukuja.

Mulla ei ole koskaan ollut kotia.

Mä olen aina ollut niin ylimielinen, että mä kuvittelin, etten mä tarvitse sellaista. Mä olen ihmisten yläpuolella, mä olen taidetta, mä olen osa jotakin sellaista jatkumoa, jota vain harva saavat koskettaa.

En tiedä, mitä koti tarkoittaa ihmisille. Toisia ihmisiä, tiettyä paikkaa, tunnelmaa, ajatusta, mitä tahansa, josta kenen tahansa luulisi saavan kiinni.

Mulla on vain tämä tuuli, joka on pitänyt mut lennossa. Ei ole kenenkään vika, että se ei riittänyt.


____



Mulla ei ole siipiä.

Olen siivetön, äänetön pimeys, en saa henkeä sen peitolta. Mulla ei ole siipiä, vaikka mut on opetettu lentämään. Mä en ole lempeä illan hämärä enkä aamun pehmeä kajo ennen auringonnousua, mä en ole yökään, mua ei ole, mun pimeys on tyhjää ja nimetöntä ja tahrivaa.

Mulle ei ole olemassa nimeä,

mä en kannattele tän maailman painoa,

mä olen siivetön ja mykkä.

__

Sit yks ihan normaalista luvusta napsittu pätkä!

 ”Sä et varmaan halua tulla joulunviettoon, vai…?” veli kysyy viikkoa ennen kaikkien odottamaa päivää. Lumiaurat kiljuvat ulkona, olemme epäpyhään aikaan hereillä ja tuijotamme mitä ikinä televisiosta tähän aikaan näytetäänkään.

”Musta tuntuu, että Auroralle ja sulle tulee kivempi joulu, jos mä en tule.”

Veli kurtistaa kulmiaan.

”No jos se on tosta kiinni, niin todellakin tulet. Mieti, miten Aurora innostuu. Se menee ihan pipareiksi sun pitkästä tukasta ja meikeistä. Susta tulee sen sister icon.”

”Sillä on jo paras mahdollinen isosisarus”, sanon nyökäten kohti häntä. Vasta silloin havahdun siihen, mitä veli tekee. Hän leikkaa kirsikkatomaatteja entistäkin pienemmiksi pieneen kulhoon ja ojentaa kulhon lopulta minulle. Sanaakaan sanomatta ryhdyn napsimaan naurettavan pieniä tomaatinpaloja suuhuni.

”Joo, sen omasta mielestä. Mutsi heittäisi mut pellolle, jos Aurora ei rakastaisi mua niin kuin se rakastaa.” Veljeä naurattaa. ”Annan sen aina laittaa mun tukan täyteen kaikkia sen pinnejä ja rusetteja. Sen mielestä se on ihan hirveän hauskaa.”

Hymähdän.

”Vau, voin kuvitella. Uskomaton.”

”Oon sen henkilökohtainen sellanen kammattava nukenpää. Tiedätkö niitä sellaisia, joiden tukkaan saa laittaa kaikkia kivoja tingelitangeleita ja pinnejä.”

Nauramme hetken molemmat.

”En mä taida tulla. Mä en halua, että teidän joulu menee pilalle sen vuoksi, mitä mutsi keksisi tentata multa.”

”Tietääkö se…?”

Tietääkö mistä? Siitä, että hänen tanssivasta homopojastaan, josta sai olla ylpeä vasta, kun tämä menestyi kansainvälisesti, ei koskaan tullutkaan sitä, mitä piti? Vai siitä, että tanssi loppui leikaten? Musiikki ei enää soi, saleissa ei ole ketään. Tai kenties siitä, että sama lapsi ei enää tiedä ensimmäistäkään syytä olla elossa?

Pudistan päätäni. Tämä ei ole Valen vika. Äiti tietää kyllä. Jos ei muuten, niin Auroran kautta. Minä en ilmoittanut muuta kuin nimeni. Toisin kuin Vale, minä en ole koskaan kokenut olevani tälle verelle mitään velkaa. Se juoksee suonissani vain armosta.


__

 Joo, sellaista! Voin ehdottomasti jakaa pätkiä tuolta myös myöhemminkin <: Oon ihan hirveän innoissani! Mun vauvalintu ja sen brouski 🖤✨💫 Tässä tarinassa on myös romanttisia aspekteja, mutta noiden kahden love interestit ei oo niin temaattisessa keskiössä! Voin höpötellä niistä joskus toiste uwu

Palaillaan <3 Hyvää joulua peeps!

lauantai 21. joulukuuta 2024

Kamisoulin ja Taeyangin stock-kehon vertailua

 Moi!

Multa oltiin pyydetty jonkin aikaa sitten postausta, jossa vertailtaisiin Taeyangille sopivia kroppia! Olin ihan kokonaan unohtanut tän, mun päässä ei pysy mikään paria sekuntia kauempaa, mut nyt randomisti muistin taas. Siispä tämän aika!

Tässä pientä vertailua Kamisoul-kehosta ja Taeyangin stock-kehosta! Obitsua en tähän valitettavasti nyt napannut

Laitoin postauksen loppuun mun henkilökohtaiset plussat ja miinukset kummastakin vartalosta. 


Peruskatsaus! Kamisoul on paljon stockia isompi


Kamisoulin jalat on yks krypidi :'D Noi jalkaterät kootaan kolmesta osasta

Heissä on tollanen palleroinen, joka helpottaa taivuttelua moneen suuntaan! Harmi vaan, että joissain kamisouleissa toi ylempi osa irtoilee KOKO AJAN


Posetuksessahan tuo on luonnollisempi ihan sata nolla, elegantit kädet helpottaa kans kummasti





Muutama posevertailu!



Jalat posettaa kummassakin mainiosti


Henk. koht. suosikkijuttu Kamisoulissa: the räpylät

Nää lisäkädet on erittäin mukavat!


__

Ja sitten tosiaan mun omat henkilökohtaiset lemppari- ja inhokkiasiat näissä kehoissa!

Kamisoul
+ Taipuvuus
+ Lisäkädet (estetiikkapisteet näistä myös)
+ Jämäkkä käsitellä
+ Eri ihonvärivaihtoehtoja!
- Kaulan asentaminen potentiaalisesti työmaa
- Jos sattuu sellainen yksilö, jolta irtoilee jalat kokoajan
- Voi olla vaikea etsiä vaatetusta ainakin aluksi, koska kaikki stock-asut eivät mahdu (lähtökohtaisesti ei voi pitää lainkaan samoja vaatteita kuin stock-kropalla)

Stock
+ Jämäkkä
+ Kaulan kanssa ei luonnollisestikaan tarvitse taistella
+ Helppo vaatettaa
- Joiltain osin tönkömpi posettaa
- Mun henk. koht. miinus on se et sen kädet eivät ole yhtä visuaalisesti nätit

Kaikista heikoimmaksi lenkiksi nimeäisin itse male obitsun, ne ei pärjää mulla kovin hyvin :'D En valitsisi sitä itse nukeilleni, vaikka muutamalla mun nukella sellaiset onkin kun mukana tulivat. Se on liian vempura kapistus kaikin tavoin mulle XD

Kamisouleja olen hankkinut Aliexpressistä!

Kiitos ❤️ Toivottavasti tästä oli hyötyä!