tiistai 5. tammikuuta 2021

Perhe on pahin

Moikka ja mainiota uutta vuotta 2021 kaikille!

Ajattelin potkaista vuoden käyntiin sepustamalla vähän metsäsisarusten ihmissuhteista tässä postauksessa! Aloitetaan kumminkin muutamalla pehmeällä Kajo-kuvalla, jotka otin vuoden ensimmäisenä päivänä c: 







* * *

Ja sitten itse asiaan, eli metsäsisarusten ihmissuhteisiin! Sori Kalla, Chióni ja Aamu, te jäätte nyt pois tällä kertaa x) Yritän tässä postauksessa prosessoida vain sisarusten suhteita keskenään.

HUOM! Näiden hahmojen kautta käsitellään, esim. väkivaltaa, joten tämä postaus tulee sisältämään mainintoja siitä. Eli herkkien aiheiden äärellä ollaan.

Ilta ja Kajo


  • Ongelmakaksikko™. Also varmaan juurikin se parivaljakko, jonka miettiminen on ollut mulle kaikkein kiehtovinta. 
  • Juttu on tämä: Ilta pahoinpitelee Kajoa. Se purkaa kaiken aggressionsa veljeensä. Syy, miksi Kajo on niin puolustuskyvytön ja arka, on nimenomaan siinä, että se on ihan liian traumatisoitunut tekemään mitään.
  • Iltan intressit ei ole ihan niin platonisia kuin soisi niiden olevan, um hyi :') Mun ei pitänyt spoilata tästä mitään ennen kuvatarinaa mutta no jooo mennään nyt sitten, kun kerran aloitin. Se harrastaa irtosuhteita ja turruttaa itsensä vihalla ihan vaan, jotta se unohtaisi, että ainoa, jonka se on ikinä halunnut, on Kajo.
  • Siltikään Ilta ei ihan osaa ajatella Kajoa persoonana. Se on muovannut siitä päässään paljon romantisoidumman ja hohtavamman kuvan.
  • Onko Ilta myöntänyt tästä mitään itselleen? Ei todellakaan. Sillä on vaan iso tunnelukko eikä se ajattele aihetta koskaan.


  • Kajo osaa jo operoida Iltan kanssa. Se tekee, mitä käsketään ja reagoi joka tilanteessa halutulla tavalla. Siitä on tullut täydellinen lukemaan tunnetiloja, koska se on joutunut pelkäämään Iltan reaktioita koko ikänsä.
  • Koska satutettu mukautuu usein siihen maailmaan, joka hänelle annetaan, Kajokin välittää satuttajastaan. Se pitää Iltasta veljenään ja on saanut itsensä uskomaan, että Ilta on ainoa koko maailmassa, joka todella hyväksyy hänet ja pitää hänestä. Tämähän on silkan abusen tulosta, mutta Kajo uskoo siihen silti.
  • ...ja Ilta on tyytyväinen koska Kajo ei ikinä sano vastaan...
  • Tämän postauksen teksti avaa hyvin heidän välistään suhdetta.

Kajo ja Valve



  • Protection squad! #savekajo2k21
  • Valve tosiaan suojelee Kajoa henkeen ja vereen.
  • Kajo on ainoa, joka saa nähdä herkän ja hauraan puolen Valvesta. Sen, kun metsä on niin hiljaa, etteivät linnutkaan laula.



  • Kajo ei uskalla kertoa siskolleen Iltasta, mutta nämä kaksi keskustelevat sen sijaan kaikista ihanista asioista. Kajo kertoo usein Valvelle Aamusta ja siitä, miltä ihmisten kanssa eläminen tuntuu. Valve rakastaa kuulla veljensä tarinoita.
  • Valve ei aina ihan tiedä, kuinka näin hauraan olennon kanssa pitäisi olla, joten se joutuu usein piilottamaan kovimmat puolensa.


  • Nämä kaksi avautuvat toisilleen usein. Kajokin olisi ihan valmis suojelemaan Valvea.
  • Kajo on liian traumatisoitunut antaakseen Valvelle kaikkea tämän tarvitsemaa tukea.
  • Ihan aina Kajo ei ole voinut olla niin läsnä siskolleen kuin olisi toivonut. Silti heillä on hyvin lempeä ja lämmin ihmissuhde.

Valve & Ilta


  • Valve on ainoa olento, joka saa sanottua Iltalle vastaan. (Aamua ei lasketa tässä, se on vähän eri asia) Ja Valve saa Iltan hiljaiseksi. Johtuu sekä Valven luontaisesta aurasta että siitä, että sisko on ainoa, jota Ilta osaa pelätä. Ihan syystäkin
  • Omalla tavallaan välittävät kyllä toisistaan. Ovat vähän joutuneet siivoamaan toistensa jälkiä. Näiden kahden kiintymys toisiinsa pohjaa ihan sataprosenttisesti niiden sukulaisuuteen. Perhe on pahin. Niitä ei kiinnostaisi tippaakaan ellei toinen sattuisi olemaan sisarus.



  • Valven lempijuttu on kiusata Iltaa. Se tietää, mistä naruista vedellä. Ja Iltahan sitten suuttuu :'D Mutta Valvelle se ei mahda yhtään mitään.
  • Ilta kuitenkin kokee olevansa Valvea parempi kaikin tavoin. Se on omassa päässään Valven yläpuolella, koska on paljon asioita, joista Valve ei tiedä.


  • Valve on monesti ajatellut raivaavansa Iltan pois tieltä, mutta se ei voi tehdä niin, koska se horjuttaisi metsän tasapainoa liikaa.
  • Valvella ei ole aavistustakaan, mitä Ilta tuntee Kajoa kohtaan. Se kuvittelee Iltan satuttavan Kajoa ihan muilla tavoilla.
  • Ilta ja Valve ovat paljon rehellisempiä toisilleen kuin he ovat Kajon kanssa. Ei ole mitään syytä kaunistella sitä, mitä on.
  • Kun nämä kaksi tappelevat, luonto myrskyää.
  • Ilta on se, joka huolehtii Valvesta, kun se alkaa menettää itseään. (Liittyy tän tarinan juoneen!)


Kaikki kolme


Pojat niin vihaa olla tässä kuvassa :'D

  • Kaikesta huolimatta kaaoskolmikko onnistuu olemaan hyvinkin dynaaminen ja toimiva. Kun kaikki kolme ovat paikalla, mitään pahaa ei tapahdu - ainakaan heidän kolmen välillä. Muille taas... no, ehkäpä.
  • Valve on se, joka pitää sakin kasassa. Pikkusisko hermostuu, jos veljet riehuvat liikaa. Valve saa molemmat hiljenemään (ei siis sillä, että Kajo ikinä liikaa mitään ääntä pitäisi).


  • Nämä kolme ovat sisaruksia ja päättäneet pysyä vahvasti yhdessä. Menee tosi kauan, että he tajuavat heillä olevan isompiakin ongelmia kuin keskinäinen kinastelu. (Liittyy juoneen öhköh...) MUTTA Iltan ja Kajon dilemma on kyllä myös legit vakava asia, jota näiden pitäisi todellakin puida.
  • Niillä on periaatteessa sitten lopulta yhteinen vihollinen... 👀
  • Ja tässä talossahan määrää siis Valve.

 



Kiitos lukemisesta! <3

4 kommenttia:

  1. Näistäpä olikin taas kiva lueskella ja saada lisää infoa x) oon ollut ihan kamalan surkea kommentoimaan nyt blogeihin, mutta näitä on kuitenkin tullut sentään lueskeltua!

    Kiva aloitus tälle vuadelle ^^ ja oli mukavaa nähdä noista kolmesta kuvia yhdessä! Hahmokemioista on aina miälenkiintoista lueskella 8)

    Ihana metsätrio!
    (Heillä on varmaan suosikki peruukit kaikista sun nukeista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on kiva, että luet näitä, kiitoksia siitä! ^^ Näitä oli kieltämättä tosi kiva kirjoitella!

      Poista
  2. Ihana postaus! Rakastan näitä hahmoja ja oli ihana lueskella näistä kolmesta enemmänkin! Valve on niin kaunis! En kestä sun viittausta et tarinassa Valve alkais menettää itseään... Haluaisin niin lukea jo siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, kiitos hirveästi! Josko vaikka tänä vuonna pääsisin tämänkin (kuva)tarinan kimppuun ^^

      Poista