Mini-KT: Kotiin [osa 1]

 Heja!

Nyt ois jälleen kuvatarinan aika c: Taisin joskus lupailla ihan muutaman osan mittaista pientä kuvatarinaa Kaikun menosta omassa kodissaan, ja tässä se nyt tulee! Tämä on tavallaan "spin off" kuvatarinalle, koska halusin kertoa vielä enemmän Kaikun nykyisistä kuulumisista.

En oo kässäröinyt saati kuvannut vielä seuraavia osia, mutta eiköhän sekin tule tehtyä! Tästä tulee todennäköisesti 3- tai 4-osainen.

Kaikusta ja Kielosta on niin erilaista tehdä mitään materiaalia, kun oon tottunut kirjoittamaan enemmän Iltan ja Kajon tyylisiä hahmoja :'D Kaiku ja Kielo on ihan vauvoja, mutta suotakoon se heille, heistä välitän...

(Kaikki kuvatarinan osat, myös nämä erilliset minit, löytyy muuten nykyään täältä <3)

____

Kotiin

[OSA 1.]

Oli kirkas kesäinen päivä, kun minä löysin takaisin kotiin. Pian syksyn ruska vei sen päivän lämmön mukanaan, mutta väriloisto jäi muistuttamaan maailman kauneudesta.

Kalla toi minut kotiin. Huolehti, että sain paikan, jonne juurtua. Minua pelotti silloin. Ennen ruskan tuloa kaikki oli minulle vielä vierasta; tämä maaperä, nämä henget, kaikki tämä vieras ja uusi.

Silloin en nähnyt tähän hetkeen. Kaikki uusi vain pelotti ja hätkähdytti, en vielä ymmärtänyt, miten kaunista alusta aloittaminen saattoi olla. En nähnyt tätä hetkeä, kun kuljen metsässäni ja tiedän kuuluvani tänne.

Olin pitkään kuin haamu, eksynyt itseltäni. En koskaan saanut muistojani takaisin. En tiedä, millä nimellä minua joskus kutsuttiin. 

Hiljalleen päätin, että se ei haittaa. Minun nimeni oli Kaiku ja minä palasin kotiin. Se riitti.

Muistan, kuinka Kalla sanoi minulle hyvästellessään minut, että joskus piti vain aloittaa alusta.

Minä tein itse kotini tähän metsään. Tutustuin niihin henkiin, jotka sitä asuttivat sillä välin, kun minä puutuin. En tuntenut heitä entuudestaan eivätkä he tunteneet minua.

Minun metsässäni oli useita henkiä. Kaikki heistä ottivat minun tuloni hyvin, he ymmärsivät, että metsä tarvitsi ydinhenkeään. Kaikkein eniten minun tulostani ilahtui henki nimeltä Kielo.

Tämän tarinan minä kerron hänestä. Hänestä ja siitä, kuinka palasin kotiin ja kuinka kaikki alkoi vihdoin tuntua siltä, mitä olin etsinyt vuosia.

* * *

Eräänä syyspäivänä

Kaiku: Kalla oli tehnyt hirveän määrän kakkua, ja hän tuli tuomaan palan sitä minulle. *hymyilee* Hän ajatteli minua ja tuli tänne asti varta vasten.

Kaiku: *hymyilee itsekseen*

*kauempana rasahtaa*

Kielo: Kas, hei, Kaiku, mitä sinä täällä yksin istut?

Kaiku: *pakottaa hymyn pois kasvoiltaan* ...hei, Kielo.

Kielo: Puut kertoivat minulle, että olet täällä. Näytätpä yksinäiseltä, onko kaikki hyvin?

Kielo: *tulee lähelle* Oho, mikä kakunpala sinulla siinä on? Mistä olet sen saanut? Piteletpä sinä sitä hassusti, varo, se tippuu kohta.

Kaiku: *pitelee kakkua vapisevin käsin* S-se...

Kaiku: Se on Kallalta. Hän tuli käymään ja toi sitä minulle palasen.

Kielo: *vetäytyy taaksepäin* Kallalta!? Siltä ihmiseltä!

Kielo: Montako kertaa minä olen varoittanut sinua ihmisistä?

Kielo: Se tyttö on melkoisen juonikas. Hän on piirittänyt sinua jo pitkään, ja nyt hän yrittää maanitella sinua jollain niin yksinkertaisella kuin kakulla. Ihmiset ovat oksettavia ja läpinäkyviä. 

Kaiku: M-mutta... Kalla on ihana. Kalla on aina auttanut minua. Hän on se, jonka ansiosta minä olen täällä nyt.

Kaiku: En olisi koskaan löytänyt kotiin ilman häntä. Silloin sinä ja minä emme olisi tavanneet. Ja... *kuiskaten* Minä tykkään Kallasta tosi paljon.

Kielo: "Tykkäät"? Et kai tosissasi tarkoita tuota?

Kielo: Kuinka taitava hän onkaan manipuloimaan sinua.

Kaiku: E-ei Kalla manipuloi minua...

Kielo: Ei ihmisiin voi luottaa! Yhdenkään metsänhengen ei koskaan tulisi luottaa ihmisiin. Ainoastaan toisiinsa. Et kai sinä tosissasi pidä siitä tytöstä? 

Kaiku: M-minä... tuota...

Kielo: *hymähtää kuivasti* En voi uskoa tätä todeksi. Hän todella on kavalampi kuin luulin. Hän tuntuu kietovan kaikki metsänhenget hyppysiinsä, olen nimittäin kuullut huhuja hänestä ja siitä hengestä, jonka metsässä oleilit.

Kielo: Kaiku rakas, ei hän sinusta pidä. Hän ei tahdo sinulle hyvää. Tuo kakkukin on takuulla myrkytetty.

Kielo: *huitaisee* Sinuna en söisi sitä, se voi olla vaarallinen!

Kaiku: *kädet vapisten* Minun kakkuni...

Kaiku: Miksi sinä noin teit?

Kielo: Sinä et ymmärrä yhtään. Johan minä sanoin, ihmisiin ei ole luottamista.

Kielo: Se tyttö yrittää mielistellä sinua käymällä katsomassa sinua ja tuomalla sinulle kaikenlaista, mutta näkeehän sen kauas, että hänellä on taka-ajatusia.

Kielo: Sitä paitsi hän vaikuttaa niin rasittavalta. Aina hymyilemässä ja kikattamassa. Ja hän koskee sinuun koko ajan. *madaltaa ääntään* Hänen täytyy haluta jotakin. Pidä varasi.

Kaiku: *sopertaen* Kalla on aina ollut minulle hyvä...

Kaiku: Ei ole mitään syytä olettaa, että hän tahtoisi minulla pahaa. Hän on aina auttanut kaikkia, hän auttoi jo siinä metsässä, jossa olin väliaikaisesti.

Kielo: Kuinka typerä sinä olet!

Kielo: Ei kukaan ole sellainen hyvää hyvyyttään!

Kielo: Kaiku, kuule -

Kaiku: *säpsähtää kauemmas*

Kaiku: Ä-älä koske!

Kielo: *haukkoo henkeään* Mitä nyt? Mikä sinulle tuli? Ainahan me halailemme. Minä sentään tahdon sinulle aidosti hyvää.

Kaiku: Ä-älä...

Kielo: *nousee nopeasti ylös* Hyvä on. Ei sitten. Minä yritin vain auttaa.

Kaiku: *hädissään* Kielo! Anteeksi! Älä mene!

Kaiku: *jää huutamaan Kielon perään* Olen pahoillani! En minä... minä vain...

Kaiku: *käpertyy kasaan ja tuijottaa kakkua* Minä vain...

Kaiku: *pitelee varoen kakkulautasta* Anna anteeksi, Kalla.

* * *

Kielo: *kävelee reippaasti pois* Helvetin Kalla.

Kielo: Minä vihaan sitä naista. Miksi hänen pitää kokoajan tuupata Kaikun lähelle ja tyrkyttää ällöttävää, pehmeää kiintymystään? Ei Kaiku tee sillä enää mitään. Hän asuu nyt täällä.

Kielo: Olen tehnyt kaikkeni Kaikun eteen siitä lähtien, kun tapasimme, ja hän vain istuu typerä hymy kasvoillaan ja miettii sitä hemmetin metsätyttöä. Mikä siinä on niin ihmeellistä?

Kielo: Vaikka minä yritän kaikkeni, hän ei tunnu huomaavan lainkaan. Hän näkee vain sen idiootisti virnuilevan tytön. Tunnen oloni aivan lapselliseksi ja typeräksi, kun käyttäydyn näin. En minä tahdo Kaikulle pahaa.

Kielo: Minä tahdon vain, että edes hetken ajan hän näkisi vain minut. Ei ketään muuta.