Rikkinäiset jumalat: luku 14

 Moikka!

Ette uskokaan, kuinka iloinen olen siitä, että saan olla täällä taas kuvatarinan kanssa :> Tällä kertaa ei mennyt useampaa kuukautta osien välissä... Mulla on ollut sen verran kiire koulun kanssa, ettei ole oikein ollut aikaa edes ajatella kuvatarinaa. Mutta nyt oon pääsiäislomalla, which means että mulla oli tänään aikaa, hyvä keli ja inspiä kuvata uusi osa! Ja vihdoin näitä voi kuvata ulkona ;-;

Alamme muuten olla kuvatarinan kanssa ihan tosi loppusuoralla! Oi oi :>

Edellinen osa!

* * *

Rikkinäiset jumalat: luku 14

Pakomatka

Aurora: Meidän kannattaa lähteä täältä pikimmiten.

Agathe: Ei ongelma parane sillä, että pakenemme ikuisesti. Meidän pitää kohdata laitos suoraan.

Faith: *pudistaa päätään* Menkää. Jos olisin tiennyt, että tyttäreni tietää olinpaikastanne, en olisi päästänyt teitä tänne. Aurora, onko teillä paikkaa, jonne paeta?

Aurora: Minä kehittelen jotakin. Olen hyvä siinä.

Agathe: Kuulkaa nyt. Emme me voi käyttää koko elämäämme siihen, että pakenemme! En suostu siihen. Meidän täytyy kohdata ongelma suoraan, muuten olemme pelkkiä häkkieläimiä lopun ikäämme… 

Aurora: Haluatko sinä kuolla? Minä en ainakaan halua. Minussa on vielä taistelutahtoa jäljellä. Aletaan painua täältä ennen kuin laitos löytää meidät.

Agathe: Mutta...

Aurora: *työntää Agathen kauemmas* Nyt heti.

Faith: Agathe, hän on oikeassa. Teidän on mentävä. Sinä et tiedä, millainen Eden voi olla.

Agathe: *huokaa syvään* Hyvä on...

* * * 

Hetken päästä ulkona

Agathe: Teimmekö todella oikein, kun jätimme tällä tavalla Faithin taaksemme? Entä, jos hänelle käy jotakin?

Aurora: Me emme voi jäädä ajattelemaan sitä juuri nyt. On vain luotettava siihen, että hän selviää kuten tähänkin saakka.

Agathe: Etkö sinä todella koskaan pysähdy edes hetkeksi? Onko aina pakko jatkaa, onko aina niin hirveä kiire, ettei tunteille jää sijaa?

Aurora: Kuule, Agathe...

Aurora: *tulee lähemmäs* Minä en koskaan puhu tunteistani tai jaa ajatuksiani, mutta en minä tunteeton ole. *huokaa syvään* Olen pahoillani kaikesta siitä karkeudesta, jolla olen kohdellut sinua tähän saakka. En ole yhtä hyvä sanoissa kuten sinä.

Aurora: Mutta usko minua, kun sanon, että olen iloinen siitä, että juuri sinä olet siinä. Sinä olet hyvä ihminen, ja tahdon sinun selviävän tästä.

Agathe: Me kaikki selviämme tästä.

Aurora: *puree hammasta* Niin, parempi selvitä. Minulla on vielä paljon asioita, jotka haluaisin tehdä ja sanoa. *pudistaa päätään* Helvetin Irina. En tule päästämään häntä helpolla. Sanon sinulle aina, että pitää keskittyä olennaiseen ja jättää höpinät myöhemmälle, mutta nyt minä toivon, että olisin puhunut Irinalle.

Agathe: Sinä rakastat häntä edelleen, etkö rakastakin?

Aurora: *vetää syvään henkeä* Minä...

Aurora: Kyllä. Kaikesta huolimatta.

Agathe: Minä näen teillä tulevaisuuden. Ihan tosi.

Aurora: Entä sinä ja Eden?

Agathe: Se on erilaista.

Agathe: Eden on minulle paras ystävä. Rakkauteni ei taida olla sellaista kuin teillä kahdella. Mutta… minä tahdon yhä ymmärtää häntä. Tahdon hänelle hyvää. En voi uskoa, että hän on yrittänyt tappaa Faithin. Se ei tunnu oikealta.

Aurora: Minä tiedän… *huokaa* On vaikeaa uskoa rakkaimmastaan kaikken pahinta. *vetää syvään henkeä* Mutta me selvitämme tämän. Aivan varmasti selvitämme. Ensin meidän pitää vain päästä turvaan.

?: Turvaan?

Eden: Mikä se sellainen on? *naurahdus*

Aurora: Sinä.

Eden: Hei vain, tytöt. Minne matka?

Agathe: Hei, Eden. Löysit meidät. *hymähdys* Vaikka meidänhän tässä piti hakea sinut laitokselta. Muistatko? Lupasimme sen sinulle.

Eden: Kerrohan, Agathe, kumpaa meistä tämä teeskentely hyödyttää enemmän – sinua vai minua? Minä tiedän kyllä, mistä te olette tulossa. Voin vain kuvitella, mitä se nainen kertoi teille.

Aurora: Olet oikeassa. Teeskentely ei hyödytä. Me tiedämme, mitä sinä yritit tehdä Faithille. Mitä sinä haluat, Eden? Mihin pyrit kaikella tällä?

Eden: En minä pyri mihinkään. Tahdon vain pitää laitoksen turvassa. Mutta en minä teitä jahdannut ja vanginnut.

Eden: Teidät vangittiin, koska Irina näkee kaikkialla uhkia. Oli virhe Efraimilta luottaa siihen naiseen. *hymähdys* No, se ongelma on nyt poissa laskuista.

Aurora: Mitä tuo tarkoittaa?

Eden: Oi, kiinnostaako sinua yhä, mitä hänelle kuuluu? Miksi et sitten pitänyt yhteyttä häneen?

Aurora: Vastaa, helvetti sentään.

Eden: *nauraa kirkkaasti* Mitä se minua hyödyttäisi? Saat ottaa itse selvää, jos Irina todella on sinulle niin kallis. Minä vähän epäilen.

Agathe: Eden kiltti! Mitä sinä haluat?

Eden: Enpä tiedä. Juuri tällä hetkellä te kaksi ärsytätte minua. Yhdessä asiassa olen Irinan kanssa samaa mieltä – te olette tiellä. Tiedätte liikaa. Jos menette lavertelemaan, laitokselle käy huonosti.

Aurora: Sehän olisi vain hyvä asia! Ehkä sinunkin olisi aika vihdoin päästää irti laitoksesta. Me emme olleet pyhiä, siinä se. Pelkkiä sairaan miehen uhreja.

Eden: *siristää silmiään* Sinä et tiedä mitään. Tiedättekö edes, mitä päätyhuoneessa oli? Kertoiko se nainen teille, ketä siellä pidettiin? Minä olin siellä. Minä! Aina vain minä! Oli neuloja ja siteitä ja ruiskeita ja kipua kipua kipua –

Eden: Se olin minä, jota te ette koskaan saaneet nähdä. Sinne Efraim laittoi minut, rakkaan tyttönsä.

Agathe: Me voimme vielä auttaa sinua. Lupasin sinulle, ettei sinuun satu enää. Kaadetaan laitos yhdessä. Päästetään irti Efraimista ja kaikesta, tullaan ihmisiksi jälleen. Ei enää kipua. Ja jos laitoksella on yhä lapsia, sellaisia kuten me, viattomia ja sokeita maailmalle, voimme auttaa heitäkin. Ei enää uusia uhreja. Ymmärräthän sinä, että laitoksen vuoksi sinuun sattuu? Tämä ei liity meihin, ei ole koskaan liittynytkään, mutta me voimme tulla vapaaksi. Ilman laitosta.

Eden: Mutta laitos teki meistä pyhiä.

Agathe: Ei… Ei tehnyt. Se satutti meitä.

Aurora: Varovasti, Agathe, hän ei…

Eden: Me olimme pyhiä, kaikki neljä, mutta te olette selvästi luopuneet hehkustanne. Ja Irina, hän on menetetty tapaus, hänestä ei ollut hyötyä meille.

Aurora: Mitä sinä olet tehnyt?

Eden: En minä ole mitään tehnyt. Se oli Efraim.

Aurora: *tärisee* Sinä olet sille miehelle pelkkä koston väline. Hän käyttää sinua.

Eden: Minä olen hänen kaikkensa. Hän rakastaa minua. Hän pitää minusta huolta! Aivan kuten lapsena! Hän laittaa minut täyteen neuloja ja odottaa hiljaa pimeässä!

Agathe: *hengähtää* Minä olen niin pahoillani… Niin pahoillani, että sinun on täytynyt kestää sellaista koko ikäsi. Ole kiltti ja anna meidän auttaa.

Eden: Ei. Ei ole mitään autettavaa. Te olette menettäneet hehkunne. En tarvitse teitä enää. Irina oli oikeassa, olette tiellä, olette vaara kaikelle sille, mikä tekee minusta pyhän.

Teistä täytyy päästä eroon.

* * *