Metsän kuiskaus: luku 10

 Metsän kuiskaus

Luku 10: Vangittu

* * *

Chióni: Kalla. Minun on aika kertoa sinulle jotakin.

Kalla: *räpyttelee silmiään* Mitä tarkoitat?

Chióni: On asioita, jotka ylittävät meidän inhimillisen ymmärryksemme. *huokaa syvään* Sellaisia, joista me ihmiset emme tiedä mitään.

Kalla: Sen olen aina tiennyt. En voi lakata ajattelemasta, mitä nämä sarvekkaat olennot ovat.

Chióni: Minä tiedän, että olet miettinyt sitä. Olen todella pahoillani, että olen pitänyt tätä sinulta jo niin pitkään. Vannon, että olen vain tahtonut suojella sinua. Mutta nyt asiat ovat menneet niin pitkälle, että minun täytyy kertoa. Olen sen sinulle velkaa. Kalla… 

*kauempaa kuuluu ääntä*

Chióni: Mitä...?

Kalla: Odota hetki tässä. Minä käyn katsomassa.

Kalla: *kävelee kauemmas* Hooi! Hei, onko täällä ketään?

Kalla: Onko täällä ketään?

Kalla: Ehkä meistä on vain tullut säikkyjä kaiken tämän edessä.

Kalla: Hei?

*jossain rasahtaa*

Kalla: *kääntyy* Oh, m-

* * *

Kalla: *raottaa silmiään* M-... missä minä olen...

Kalla: *vetää syvään henkeä*

Kalla: *räväyttää silmänsä auki*

Kalla: Missä...?

Kalla: *erottaa valkean siluetin* Oh.

Kaiku: Kas.

Kaiku: Heräsit viimein. Olit kauan tajuttomana. Taisin lyödä sinua liian kovaa, anteeksi.

Kalla: *hätkähtää* Valkea olento. Sarvet. Tämän täytyy olla se, josta kyläläinen puhui.

Kaiku: Hauska tutustua. *hymyilee lempeästi* Voit kutsua minua Kaikuksi. Mikä sinun nimesi on?

Kalla: *tuijottaa häkeltyneenä* ”Hauska tutustua”? Vaikka hän on sitonut minut?

Kalla: *rykäisee kurkkuaan* Tuota... hei. Olen Kalla.

Kaiku: Voi, oletpa sinä vähäpuheinen. *kikattaa* Ymmärrän. Te ihmiset olette hyvin hiljaisia. 

Kalla: Sinä... sinun täytyy olla se, joka...

Kaiku: Mitä? Kyläläisiäkö mietit? Ihmiset ovat niin hauraita. Niin moni on mennyt rikki. Olen itkenyt heille vuolaasti. On niin sääli, että he ovat kuolleet. En ole tahtonut sitä.

Kalla: Nyt täytyy pysyä terävänä. En voi ruveta huutamaan tämän olennon edessä. Pakko mennä mukaan juoneen. *vetää hymyn kasvoilleen* Kuka sinä mahdat olla? Tutustutaan. Sinä et taida olla ihminen, ethän?

Kaiku: *hymyilee* Minä olen henki. Mitä sinä tiedät hengistä?

Kalla: *muistelee Valven silmiä* Minä...

Kalla: Olen vasta viimeaikoina oppinut ymmärtämään, että henkiä saattaa olla olemassa. En ymmärrä heidän maailmastaan vielä mitään, vaikka olen aina aistinut, että metsässä on muutakin kuin puut ja keveä tuuli.

Kaiku: Mitä? *hengähtää* Etkö todella tiedä hengistä, vaikka seurustelet sellaisen kanssa?

Kalla: *purskahtaa nauruun* Kajonko? Kyllä, hän on monesti niin uskomaton, että häntä voisi kutsua hengeksikin. Olet tainnut kuitenkin erehtyä henkilöstä. Minun Kajoni on ihan tavallinen nuori mies.

Kaiku: *kumartuu lähemmäs* Etkö todella tiedä? Onpa epäkohteliasta siltä surusilmäiseltä mieheltä olla kertomatta, kuka on. *pudistelee päätään* En ymmärrä sellaisia, jotka eivät osaa olla rehellisiä mistään.

Kalla: Ihan tosi, ei minun Kajoni voi olla henki. Kyllä kai sellaisen tajuaisi.

Kaiku: Etkö ole koskaan ihmetellyt, miksi tapaatte vain sinun luonasi? Tai miksi hän ei kerro mistään omassa elämässään?

Kalla: Kajo on ujo!

Kaiku: *hymähtää* Jos olisin hän, en pitäisi sinulta mitään salassa. Mutta sellainen hän on. Merkillinen olento. Niin kovin mukautuva. Ja hänellähän on poikaystäväkin, se kaunis ja tumma.

Kalla: Mitä? *epäuskoinen naurahdus* Nyt me ihan tosi taidamme puhua eri henkilöstä.

Kaiku: Todellako? Minä puhun siitä surusilmäisestä miehestä, jolla on kaunis ääni ja utuinen olemus. Hauras ja herkkä, mutta pohjattoman lempeä kaikille, jotka kohtaa. Tyylitajuinen, uskoisin, ja hyvin vaalea.

Kalla: Mitä ihmettä täällä tapahtuu...

Kaiku: Niin. Hänestä minä puhun. Hän on yksi tämän metsän hengistä ja hänellä on poikaystävä, se tumma ja hurja ja kaunis hänkin. Hänen poikaystävänsä on ainut, joka tietää minusta. *naurahtaa* Pidän siitä miehestä. Mutta on silti merkillistä, että se surusilmäinen mies pitää niin monta eri olentoa lähellään. Onkohan se aivan oikein teistä ketään kohtaan?

Kalla: Oletko tosissasi?

Kaiku: Tietenkin. Olen nähnyt heidät yhdessä kymmeniä kertoja. Sellainen minä olen. Tarkkailen kaikkea, mutten osallistu mihinkään. Te jaatte saman miehen, sinä ja se hurjempi metsänhenki. *naurahtaa* Ja sitten on vielä se toinen mies.

Kalla: Mikä toinen mies? Onko Kajolla kaksi poikaystävää? Nyt minä virallisesti putoan kärryiltä.

Kaiku: Se eri tavalla pelottava mies. Aina kamalan vihainen. Pörröinen tumma tukka ja hurjat, intensiiviset silmät. Tatuointeja.

Kalla: *huokaisee helpotuksesta* Ai, no hänet minä tiedän. Hän on Ilta. Kajon veli. Olen tavannut hänet kerran.

Kaiku: Veli? *nauraa* Ei se sitten voi olla hän.

Kalla: Pakko sen on olla, kuvaus vastaa täsmälleen. Miksi ei voisi olla?

Kaiku: Eivät he vain voi olla veljeksiä.

Kaiku: He suutelevat joka kerta, kun näkevät.

* * *