Metsän kuiskaus: luku 11

Pienehkö varoitus: tämän osan tapahtumat voivat tuntua epämukavilta, katson tarpeelliseksi mainita sen tässä alussa. 

* * *

Metsän kuiskaus

Luku 11: Totuudet

Kajo: *juoksee*

Kajo: *näkee Iltan* Hei! Ilta!

Kajo: *hätääntyneenä* Huh, onneksi löysin sinut. Olen etsinyt sinua kaikkialta. *huohottaa* En löydä Kallaa mistään. Et kai vain ole tehnyt hänelle mitään? Ilta, et saa – 

Ilta: Kalla? Se sinun ihmistyttösi? No en. Sanoin jo, että hän ei kiinnosta minua.

Kajo: Mitä hänelle sitten on tapahtunut? En löydä häntä mistään!

Ilta: Sehän on ihminen. Se on voinut lähteä vaikka isompaan kaupunkiin käymään, ethän sinä sen jokaista liikettä voi ennustaa. Se on parin päivän päästä taas tuijottamassa sinua ällöttävän rakastuneesti, malta nyt pysyä housuissasi.

Kajo: *huokaa* Ehkä niin. Tällainen ei vain ole hänen tapaistaan.

Ilta: Vai että ”hänen tapaistaan”, kylläpäs sitä tunnetaan jo hyvin…

Kajo: Hei. Älä viitsi.

Ilta: Hänestä ei ole mitään vastusta, hän on aivan järkyttävän tylsä. *nauraa* Nauraisin tuolle sinun miellyttämisenhalullesi, ellei se olisi jo surullista.

Kajo: En vain tahdo, että ihmiset joutuvat pettymään.

Ilta: *hivuttautuu lähemmäs* En ymmärrä sinua. Mitä ihmeellistä ihmisissä muka on? He ovat tavattoman ennalta-arvattavia ja tylsiä, kuvittelevat tietävänsä kaiken, vaikka heistä ei ole mihinkään. *madaltaa ääntään* Sitä paitsi…

Ilta: ...he eivät pysty antamaan sinulle sitä, mitä minä pystyn.

* * *

Hetken päästä

Ilta: Voi, Kajo...

Ilta: Mikset sinä näytä enää onnelliselta minun kanssani? Kuten silloin ennen… *huokaa syvään* En ole tainnut enää aikoihin saada sinua hymyilemään oikeasti.

Ilta: En tahdo mitään niin paljon kuin tehdä sinut onnelliseksi.

Ilta: Joten miksi sinä et hymyile?

Kajo: *kietoo kätensä tiukemmin Iltan ympärille* Mutta olenhan minä onnellinen. Anna anteeksi...

Ilta: Sinä et näytä siltä. Et hymyile enää kuten ennen. *kuiskaten* Vaikka minä rakastan sinua näin paljon…

Kajo: Ssh, ei hätää. Tiedän sen. Ja tiedän myös jotain muutakin. *hymyilee*

Kajo: Tiedän, miten sinut saa onnelliseksi.

Ilta: Oh. Hei... tuo on laiton siirto, ei noin saa tehdä. *hymyilee*

Kajo: Mmmhm, niinkö?

Kajo: Jos kutitan sinua kyljestä, nauratko sitten?

Ilta: Kajo, hei, seis-

Kajo: Saahan sinuun vähän eloa! *nauraa*

Ilta: *nousee Kajon päälle* Kuules nyt...

Ilta: *sipaisee Kajon leukaa*

Ilta: Sinä senkin. Tiedät tasan tarkkaan, miten minua ohjaillaan... *hymyilee*

Kajo: *nauraa* Niinkö!

* * *

Kalla: He… he tekevät mitä?

Kaiku: Niin. He koskevat toisiinsa samalla tavalla kuin poikaystävät. 

Kalla: E-… en voi uskoa sitä. Tämä on liikaa. Aivan kaikki tässä.

Kaiku: On niin paljon sellaista, mitä näkee, kun jättäytyy tarkkailemaan sivusta. Oletko sinä koskaan tehnyt niin?

Kalla: Enpä tiedä, tämä kaikki alkaa käydä uskomattomaksi.

Kaiku: *nauraa* Elämä on uskomatonta!

Kalla: *tuijottaa hiljaa eteensä* Niin se tosiaan on… 

*jostain kuuluu kova ääni*

Kaiku: *kääntyy*

Kaiku: Pysy siinä. Minä käyn katsomassa.

Kalla: En kai minä poiskaan pääsisi, hän SITOI minut… 

Kaiku: *kävelee pois*

Kalla: *tuijottaa kauemmas* O-... onko siellä joku?

?: Ppst, täällä.

Aamu: *kävelee lähemmäs*

Aamu: *kumartuu lähemmäs* Sinut täytyy saada täältä pian. Hän ei viivy poissa kauan.

Kalla: *tuijottaa Aamua* Oletko sinä Kajon… *nielaisee* Poikaystävä?

Aamu: *hätkähtää* Oh. Sinä siis tiedät?

Aamu: Tai oikeastaan säästetään keskustelu myöhemmälle, meidän täytyy pitää kiirettä ennen kuin hän palaa.

Kalla: Sinäkö häntä harhautit?

Aamu: Jonkun täytyi. *hymähdys*

Aamu: *avaa köyden*

Aamu: *ojentaa kättään*

Aamu: *nostaa Kallan ylös* Noin.

Aamu: Ja sitten me juoksemme.

* * *

Hetken päästä toisaalla

Aamu: Tänne hänen ei pitäisi enää kuulla meitä.

Kalla: Mikä… tai kuka hän on? Se valkea henki. Ja... kuka sinä olet?

Aamu: Nimeni on Aamu, olen yksi tämän metsän hengistä. *huokaa* Kuinka paljon hän ehti kertoa sinulle?

Kalla: *räpyttelee silmiään* Mitä minä voin kertoa hänelle? Jos todella on totta, että Kajo ja hänen… veljensä… *pudistaa päätään* En minä sellaista voi ääneen sanoa.

Aamu: Ihan rauhassa. Minä pidän huolta siitä, että pääset turvallisesti kotiin.

Kalla: Mutta onkohan minun turvallinen olla sielläkään?

Aamu: Voin tarkkailla tilannetta, en anna tämän toistua.

Kalla: Miksi sinä olet niin hyvä minulle? Minä… minä olen… tai kuvittelin olevani sinun poikaystäväsi kanssa.

Aamu: *huokaa* Kajo on sellainen. Hän ei osaa sanoa ihmisille ei, ja se on ajanut hänet aiemminkin ongelmiin. Olen todella pahoillani. Sinun on täytynyt olla tosissaan hänen kanssaan.

Kalla: *tuijottaa hiljaa kauemmas*

Aamu: Olen pahoillani.

Kalla: Älä ole, ei sinun tarvitse. *huokaa syvään* Minusta tuntuu, että tämä sotku on paljon suurempi kuin koskaan osasinkaan kuvitella. Puhutaan Kajosta kohta. Osaatko sinä kertoa minulle mitään metsänhengistä ja tuosta hengestä, joka vangitsi minut?

Aamu: Osaan. Mutta siinä menee hetki.

* * *

Hetken päästä

Aamu: …joten, koska tämä Kaiku on nyt täällä, metsän alkuperäinen ydin on tekemässä kuolemaa. Pelkään, että tämä paikka yksinkertaisesti tuhoutuu tämän ansiosta.

Kalla: Minä… tuota… Vau, tässä on todella paljon prosessoitavaa.

Aamu: Uskon sen. Voit kysyä mitä tahansa. Voimme myös puhua tästä myöhemmin, jos tässä oli liikaa ajateltavaa.

Kalla: Tämä Kaiku on siis vähän kuten loinen. Se vie elintilaa metsän alkuperäiseltä ytimeltä.

Aamu: Kyllä, tavallaan.

Kalla: Se alkuperäinen ydin… Miltä hän näyttää?

Aamu: *siristää silmiään* Valve on sävyiltään sammalenvihreä. Hänellä on sarvet ja hänen silmänsä ovat mustuneet kokonaan pupillittomiksi. Hän saattaa usein esiintyä ihan vain peuran hahmossa.

Kalla: Ei… ei ole todellista.

Aamu: Hhm?

Kalla: Olen tavannut hänet. Monesti. Hän on näyttäytynyt minulle jo vuosia.

Aamu: Todellako? Sepä merkillistä, Valve ei yleensä oikein välitä ihmisistä. Ja… Sinä et varmaan tiennyt tätäkään, mutta Valve ja Kajo ovat sisarukset.

Kalla: Miten minä en jaksa yllättyä enää mistään? *nauraa hermostuneena* Minä olen tainnut pudota matkasta jo kauan sitten.

Aamu: Olen niin pahoillani, tämä kaikki on varmasti kuormittavaa.

Kalla: Mikähän minun oma roolini mahtaa olla tässä kaikessa?

Aamu: Sitä minäkin pohdin. On mielenkiintoista, miten eri langat sitovat sinut meidän metsänhenkien elämään. Tässä täytyy olla jotain. *huokaa* Minä saatan sinut kotiin. Mene lepäämään, me ehdimme tavata ja keskustella vielä.

Kalla: Ei tarvitse, minä pärjään tästä kyllä kotiin asti. Kiitos. *kuiskaa* Kiitos, että autoit minua.

Aamu: Se oli vähintä, mitä saatoin tehdä. Olen totta puhuakseni ollut vallan keinoton metsän tilanteen kanssa. En tiedä, millä Kaikun saa pois, ja onko jo liian myöhäistä.

Kalla: Aamu… Olen todella pahoillani Kajosta. Jos olisin tiennyt, että hän seurustelee, en olisi todellakaan – 

Aamu: Ssh, ei hätää. Sellainen ei haittaa minua, Kajo ei ole minun omaisuuttani. Minä tässä olen pahoillani, että joudut kohtaamaan kaiken tämän. Tämä olisi riittävän hankalaa sinulle ilman Kajon osuuttakin.

Kalla: Minä pärjään kyllä. Selvitän asiani hänen kanssaan. Ja muutenkin.

Aamu: *hymyilee* Oikea asenne. Et sinä taida tarvita ketään itseäsi pelastamaan. *hymähdys*

Aamu: Minä menen nyt. Tavataan taas, puhutaan asioista, kun olet hieman levännyt. Nähdään, Kalla, pidä huolta itsestäsi.

Kalla: *vilkuttaa* Näkemiin, Aamu. Kiitos kaikesta.

Kalla: *vetää syvään henkeä* Minulla ei ole aavistustakaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja... minua pelottaa.

* * *